Jotkut käsityöt vain ovat sellaisia, että kun työn aloittaa, ei oikein voisi nukkuakaan välillä vaan työ pitäisi saada pian valmiiksi. Minun villatakkini ei ollut sellainen käsityö…

Anna-Liisa Heinonen oli pitänyt kursseja ns. Qvidi-Minan villatakin pohjalta Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Pyysin Anna-Liisan meille Oulunkylätaloon pitämään Qvidi-Mina-päivän. Tuo päivä järjestettiin tammikuussa 2008. Anna-Liisa esitteli Paraisilla asuneen Minan villatakkia ja kertoi kuinka Mina taidokkaasti virkkasi sen jämälangoista. Lanka käytettiin kaksinkertaisena ja niin saatiin kauniita sävytyksiä. Eriväristen tilkkujen avulla pintaan muodostui ornamenttikuvioita. Reunukset olivat meleeratun siniharmaat ja samalla värillä oli virkattu myös hihansuiden kavennuskiilat. Kuvan takki on virkattu mallin mukaan ja se on kuvattu Jyväskylässä Suomen Käsityön Museon perusnäyttelyssä. Alkuperäinen Qvidi-Minan villatakki on Paraisten kotiseutumuseossa. Villatakista on tehty ruotsinkielinen opas#, joka on suomennetu monistemuotoon.

Jo edesmennyt opiskelijani Leena Eskelinen oli suurin innoittajani ja opastajani, kun virkkasin omaan villatakkiini paloja. Leena virkkasi omat palansa ohuesta kolminkertaisesta langasta ja sävytti ne akvarellimaisesti. Väri ikään kuin liukui palasta toiseen eikä työhön syntynyt varsinaisia kuviopintoja. Leena oli ahkera ja hänen käsistään syntyi monia upeita villatakkeja Qvidi-Minan tapaan vapaasti soveltaen.

Minun lempivärejäni ovat pinkin ja violetin sävyt. Leenan opastamana virkkasin tilkkuihin mukaan myös mm. kullankeltaista, turkoosia ja tummansinistä. Itsekseni olisin ehkä päätynyt lopputulokseen, jota voi kuvailla sanalla pliisu. Käytin pientä koukkua ja lankana oli pääosin Vuorelman kampalanka kolminkertaisena. Paloista tuli pieniä, noin 3,5 cm kanttiinsa. Tavoittelinkin pieniä paloja, koska niillä vaatteen muotoa on helpompi hallita eikä vaatteesta tule paksu. Mutta urakka kasvaa; pieniä paloja tarvitaan enemmän. Alkuperäisessä takissa on 427 ruutua ja 100 puolikasta. Sen palat ovat 5 cm x 5 cm.

Ensin vain irrottelin värivalinnoissa ja kokeilin, minkä värisiä paloista tulee. Levittelin niitä pöydälle ja tein sommitelmia. Aika nopeasti huomasin, että haluan muuttaa väritystä tummemmaksi. Tein tilkun keskiosat vaaleammiksi ja tummensin reunaa kohti. Lopullisessa sommitelmassa sijoitin vaaleat tilkut ylös hartioille ja käsivarsiin ja tummimmat hihansuihin ja helmaan.

Kaavan piirsin sopivan neuletakin avulla. Kaavan pitää olla yksinkertainen, sillä työ valmistuu “yhdestä kappaleesta”. Ei ole istutettua hihaa ja pääntielläkin on vain neliöitä tai kolmioita reunoissa. Yläpuolella olevan kuvan sommitelmassa paloja on liikaa kainalon kohdalla. Kainalo onkin aika haastava, mutta huomasin, että siinäkin pienistä paloista on iloa ja sopiva muoto syntyy helpommin.

Muodon hallitsemiseksi pujotin työhön merkkilangat, joiden avulla tiesin, minkä vaaka- tai pystyrivin pitää olla linjassa ja ovatko puolikkaat samankokoiset. Aika paljon oli loppuvaiheessa korjailtavaa, kaikkea en osannut ennakoida. Paitsi noita pieniä neliöitä niin työhön tarvittiin myös aika monta pientä kolmiota, joilla suoristettiin reunoja ja muotoiltiin pääntietä. Ajattelin, että en halua hihoihin mitään kiiloja, mutta sovituksessa totesin, että haluan silti yhden kiilan, jotta hihansuusta tulee sopivan kiinteä. Palat voisi yhdistää suoraan erivärisellä langalla ommelluin koristeellisin pistoin, jotka muodostavat omaa ornamenttikuviota virkkauksen pintaan. Minä tein “Leenan tapaan” ja kursin palat yhteen ohuella villalangalla melko huomaamattomasti sovittamista varten.

Aloitin palojen virkkaamisen talvella 2008. Välillä olin ahkera. Minulla oli “matkapakkaus”, joka kulki mukanani reissuissa. Väliin mahtui pitkiä aikoja, jolloin työ ei edes muistunut mieleeni. Olen pitänyt aiheesta kursseja työväenopistossa. Aluksi Leena oli ryhmässä toisena opettajana. Meillä oli työnjako niin, että minä opetin teoriaa ja Leena näytti ja kertoi, kuinka käytännössä kannattaa tehdä. Kurssit ja se kun näkee opiskelijoiden innostuneesti ahertavan, pistää omankin virkkuukoukun liikkeeseen.

Jossain kohtaa keväällä 2019 paloja alkoi olla riittävästi. Tuntui tosi kivalta, kun pääsi vihdoin sovittamaan melkein kokonaista vaatetta. Mutta siinä kohtaa oli vielä paljon tehtävää edessäpäin. Jokainen pala ommeltiin neljältä reunalta kiinni viereisiin paloihin neljällä kaksinkertaisella pistolla. Ja niitä palojahan oli… Päädyin ompelemaan värillä, joka ei kovin paljon erotu pinnasta. Samoin halusin takkiin tummat, violetinsävyiset reunat. Kesällä päätin, että ennenkuin kesäloma loppuu, minun villatakkini on valmis. Melkein onnistuin! Takki valmistui syksyllä 2019 kun 10 vuotta sen aloittamisesta ennätti tulla täyteen. Kiinnittimiksi laitoin eteen muutaman hakasparin.

Lopputuokseen olen tyytyväinen. Harmi, että Leena ei enää ole näkemässä. Onneksi myös opiskelijani tsemppasivat minua. Siitä heille kiitokset. Nyt on helppo hymyillä. Ja hei, oikeasti niitä paloja on 716 kpl, joista 650 on neliöitä ja 66 kolmioita.

#”Qvidi-Minas” ylletröija – Pargaströijan / Åbolands hemslöjd och konsthantverk r.f./Gullkrona. 1997