Olen ihaillen seurannut oman teini-ikäiseni kasvamista nuoreksi naiseksi. Moni asia liittyen naiseuden tuomiin muutoksiin vartalossa ei enää ole niin häpeällistä, kuin silloin 1990-luvulla, kun minä olin teini tai 1960-luvulla, kun minun äitini oli teini. Erityisen noloa oli, jos muille – varsinkin vastakkaisen sukupuolen edustajille – selvisi, että oli kuukautiset. Oli se sitten tahra housussa tai siteen rapsahdus koulun vessassa, joka sen paljasti.

Suomessa meillä on jo pitkään ollut kuitenkin niin hyvä tilanne, ettei kuukautiset ole este käydä koulua tai osallistua yhteiskuntaan. Toisin on esimerkiksi vielä monissa Afrikan maissa, jossa kuukautiset voivat estää tyttöjen koulunkäynnin kokonaan kuukautissuojien puuttumisen takia.

Kertakäyttöiset kuukautissiteet voivat maksaa moninkertaisesti perheen kuukausituloihin nähden ja siksi köyhempien perheiden tytöillä on usein käytössään vain paperia, banaaninlehtiä tai kangasriepuja. Nämä eivät ole kovin luotettavia kuukautissuojia, kuten voimme arvata. Kouluissa ei myöskään aina ole kunnollisia vessoja, tai edes ovia vessoissa tai juoksevaa vettä. Kuka tahansa, jolla on tai on joskus ollut kuukautiset voi arvata, kuinka innostavalta kouluun lähteminen sellaisessa tilanteessa tuntuisi.

Tarkoituksenani oli järjestää Helsingin Työväenopiston joulutapahtumassa kestosidetyöpaja, jotta voisimme yhdessä tehdä niitä lahjoitettavaksi tytöille, jotka niitä tarvitsevat. Koronatilanteen takia tapahtuman luonne muuttui, joten haastan kaikki opiskelijat mukaan näin blogin välityksellä. Ommellaan kukin omassa kodissamme kestositeitä. Voit toimittaa ne, kun taas saamme tavata, Oulunkylätalon käsityöluokkaan tai opistoisännille lähimpään työväenopiston toimipisteeseen, josta ne pääsevät sisäpostin kyydissä perille.

Halutessasi, jos osaat, voit ommella siteiden lisäksi myös alushousuja, sillä aina tytöillä ei ole edes alushousuja joihin kestositeen kiinnittää, tai vaikka pienen pussukan kestositeiden säilyttämiseen. Muista kiinnittää alushousuihin kokolappu.

Kestositeen voit valmistaa monesta materiaalista. Blogissa julkaistaan 9.12. ohjeet sekä joustavan materiaalin että joustamattoman materiaalin kestosidemalliin. Voit hyödyntää pienetkin tilkut tähän tai jos haluat, voit tilata erikoismateriaalit verkosta. Muista pestä kaikki materiaalit ennen ompelemista. Siteet menevät nuorille tytöille, joten hauska ulkonäkö on aina plussaa!

Tarvikkeet:

Joustamattoman materiaalin kestoside

    • flanellia
    • froteeta
    • kangasmaista vahakangasta
    • lakanavahvuista puuvillakangasta
    • Snaps-neppareita tai käsin ommeltavia neppejä
    • halutessasi voit myös ostaa PUL-kangasta tai Softis-kangasta, joita myyvät kestovaippakankaisiin erikoistuneista verkkokaupoista

Joustavan materiaalin kestoside

    • joustofroteeta
    • kangasmaista vahakangasta
    • t-paitatrikoota
    • Snaps-neppareita tai käsin ommeltavia neppejä
    • halutessasi voit myös ostaa bambufleeceä, PUL-kangasta tai Softis-kangasta, joita myyvät kestovaippakankaisiin erikoistuneista verkkokaupoista

 

Lue lisää aiheesta esim.

https://kestoillaan.wordpress.com/2019/04/18/kestositeita-senegaliin/

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ruusuvuoren-koulussa-opitaan-tekemaan-hyvaa-toisille#7f4080d5

https://www.worldvision.fi/uutiset-ja-media/kestoside-voi-muuttaa-kehitysmaan-tyton-elaman

https://www.fida.info/blogi/matkalla-kongossa-tabu-tabumpi-kuukautiset/

https://www.maailma.net/uutiset/kuukautishapea-rajoittaa-naisten-elamaa-kaikkialla-maailmassa-tansaniassa-rikotaan-tabuja

Teksti Kristiina Tergujeff, kuva Pixabay / J. Malmström