Opistotalon Aulagallerian näyttelyssä on Sidoksia-opintokokonaisuuden sisustustekstiilien opintojaksolla suunniteltuja ja valmistettuja mattoja.

Tehtävänä oli suunnitella käyttötaidetta tai taidetekstiili, jonka lähtökohtana oli visuaalinen suunnitelma tai mielikuva unelmien matosta. Moni opiskelija on aloittanut kudontaharrastuksensa matoista ja kutonut mattoloimia jopa kymmeniä metrejä. Kokemusta matoista ja mattojen kutomisesta on karttunut jo paljon. Tehtävänä oli miettiä, mitä aikaisemmin tehdyissä matoissa on jäänyt kaipaamaan ja mitä mielikuvia tai teknisiä ratkaisuja, esim. koko, muoto, kuviointi, väritys tai tuntu, ei ole voinut matoissa toteuttaa. Tavoitteena oli suunnitella matto, jossa on itselle jotain uutta.

Näyttelyssä on esillä 13 opiskelijan uniikit teokset. Matoissa on käytetty mm. erilaisia poiminta- ja nukkatekniikoita, kasvivärjäystä, painantaa ja applikointia. Hieman oudommilta kuulostavat tekniset ratkaisut kahteen kertaan kudottu ja kolmeen kertaan poljettu. Nämäkin selviävät, kun tutustuu mattoihin sekä vitriineissä esillä oleviin kokeiluihin ja materiaaleihin.

Taidemattoja-näyttely on avoinna 4.11.2021 saakka Opistotalon aukioloaikoina, Helsinginkatu 26, 2. krs.

Kuvassa yksityiskohta Minna Ylisen teoksesta Kivi, joki ja Espanja.