Etätapahtumassa 14.4. klo 15-16.30 tarkastelemme SUKAN KANTAPÄITÄ, joista kokeilemme ranskalaista eli sydänkantapäätä ja tomaattikantapäätä.

Moni on oppinut jo koulussa hollantilaisen kantapään neulomisen, nyt kannattaa kokeilla jotain muuta. Ranskalaisessa kantapäässä on kantalappu, joko vahvistettu tai vahvistamaton, mutta tomaattikantapää neulotaan ilman kantalappua ja vahvistusta.

Ranskalaisen kantapään kantalappu valmistetaan samalla tavalla kuin hollantilaisen, mutta kantapään käännös tehdään toisella tavalla. Ranskalainen kantapää sopii rintavaan jalkaan, koska silmukkamäärä on suurempi kuin kantapään jälkeen kuin hollantilaisessa ja itse kantapään muoto on pyöreämpi. Ylimääräiset silmukat kavennetaan molemmin puolin kiilakavennuksina kantapään jälkeen.

Tomaattikantapää on nimensä mukaisesti pyöreä ja se neulotaan lyhennetyin kerroksin, eli kantapään osuus neulotaan edestakaisneuloksena aina kaksi silmukkaa lyhyempiä kerroksia. Näiden osittainneulottujen kerrosten jälkeen neulotaan kaikilla silmukoilla kaksi kerrosta sukan ympäri. Tämä lyhennettyjen kerrosten ja kahden koko kerroksen osuus toistetaan kaikkiaan kolme kertaa. Tämän jälkeen jatketaan sukan neulomista. Kantapään yhteydessä silmukkamäärä ei lisäänny, joten sukka sopii matalaan jalkaan.

Kantapään neulomiseen voi valmistautua siten, että neuloo varren valmiiksi. Toinen vaihtoehto on käyttää apulankaa, jolla virkataan väliaikainen aloitus, joka myöhemmin puretaan pois. Muutaman kerroksen jälkeen voidaan aloittaa kantapään neulominen. Kantapään ja koko sukan valmistuttua, voidaan apulangan alta poimia silmukat puikoille ja jatkaa varren neulomista toiseen suuntaan. Tämä apulanka-aloitus tehdään Live-lähetyksessä.

Varaa valmiiksi seuraavat tarvikkeet, jotta pääset työskentelemään kanssamme:

  • sukkalankaa ja siihen sopivat sukkapuikot
  • eriväristä lankaa ja virkkuukoukku
  • neulemerkki tai pätkä eriväristä lankaa
  • sakset

Tapahtuma järjestetään Teams-videoyhteydellä. Liity tapahtumaan tästä.

Osallistujien mikrofonit on mykistetty, mutta pääset kommentoimaan ja esittämään kysymyksiä chatin kautta. Tervetuloa mukaan!

 

OHJEET:

RANSKALAINEN KANTAPÄÄ eli sydänkantapää

Kantapää on lähes samanlainen kuin hollantilainen- eli neliökantapää, mutta pyöreämpi muodoltaan.

Neulo sukan varren jälkeen kantalappu, jossa on puolet sukan silmukkamäärästä. Kantalapun voi neuloa sileänä tai sen voi vahvistaa nostetuilla silmukoilla. Kerroksia neulotaan yhtä monta kuin kantalapussa on silmukoita. Kantalappu neulotaan 1. ja 2. puiko silmukoilla.
1.krs (op): Nosta 1 s o neulomatta lanka työn takana. Neulo loput s o, käännä työ.
2.krs (np): Nosta 1 s n neulomatta lanka työn edessä. Neulo loput s n, käännä työ.

Kantalapun reunoihin muodostuu silmukkaketju, jossa on kahden kerroksen korkuinen. Näitä silmukoita on puolet kerrosmäärästä. Neulo kantalappuun yhtä monta kerrosta kuin on silmukoita (reunasilmukoita on puolet vähemmän).

Kantapään käännös:
Laita puolivälin merkki kantalapun silmukoiden väliin (erivärinen lanka tai silmukkamerkki).

  1. krs (op): Nosta 1 s o neulomatta, neulo o ja keskimerkin jälkeen 2 s jos puolikkaassa on parillinen silmukkamäärä tai 3 s, jos puolikkaassa on pariton silmukkamäärä. Tee ylivetämisen kavennus (yvk) tai kahden noston kavennus (knk). Neulo 1 s o, käännä työ.
  2. krs (np): Nosta 1 s n neulomatta, neulo keskimerkkiin asti n ja vielä 2 s n, jos puolikkaassa on parillinen silmukkamäärä tai 3 s n, jos puolikkaassa on pariton silmukkamäärä. Neulo 2 n yhteen, 1 n ja käännä työ.
  3. krs: Nosta 1 s o neulomatta. Neulo o kunnes olet 1 s:n päässä siitä kohdasta, jossa edellisellä oikealla kerroksella käänsit työn ( 1 s ennen aukkoa). Tee yvk tai knk, neulo 1 s ja käännä työ.
  4. krs: Nosta 1 s n neulomatta, neulo n, kunnes olet 1 s:n päässä edellistä nurjan puolen kääntymiskohtaa (1 s ennen aukkoa). Neulo 2 n yhteen, neulo 1 n ja käännä työ.

Toista kerroksia 3-4, kunnes molempien reunojen silmukat on kavennettu pois.

Käännöksen jälkeen työ yhdistetään suljetuksi neuleeksi.
Kerroksen vaihtumiskohta tulee kantapään keskelle.

Neulo puolet kantapään silmukoista o sukkapuikolle. Ota työhön seuraava puikko, tämä on jatkossa 1. puikko. Neulo loput kantapään s o 1.puikolle. Poimi neuloen näiden silmukoiden jatkoksi 1. puikolle reunasta kantalapun reunasilmukan molemmista lenkeistä (silmukan alta) yhtä monta s kuin on puolet kantalapun silmukkamäärästä. (Jos 20 kerrosta, poimi 10 silmukkaa lenkkien alta.)

Neulo 2. ja 3. puikolta odottaneet jalkapöydän silmukat. Neulo s:t o tai jatka pintaneuletta. Ota sitten työhön 4. puikko. Poimi neuloen kantalapun toisesta reunasta sama määrä s kuin edellisessäkin reunassa ja niiden jatkoksi vielä kantapään loput s o. Kerroksen vaihtumiskohta on tässä.
Seuraavaksi tulee kiilakavennukset. Kavennukset ovat muuten samanlaiset kuin hollantilaisessa kantapäässä, mutta silmukoita on enemmän ranskalaisen kantapään käännöksen jälkeen. Kavennuskerroksia on enemmän ja ne tehdään tasavälein.

Kavennuskrs: Neulo o, kunnes 1. puikolla on jäljellä 3 s. Neulo 2 o yht, 1 o. Neulo 2. ja 3. puikon s:t o tai pintaneuletta. Neulo 4. puikolta ensin 1 o, tee sitten knk tai yvk, neulo o krs loppuun.

Välikrs:t 1 ja 2: Neulo (pinta)neuletta kuten edellä ilman kavennuksia.

Toista kavennuskrs ja 2 välikrs:ta, kunnes 1. ja 4. puikolla on yhtä monta silmukkaa kuin 2. ja 3. puikolla.

Jatka sukan suoraa osuutta ja neulo lopuksi kärki.

Neulo varsi viimeiseksi: Poimi apulangan alla olevat silmukat sukkapuikolle ja pura apulanka pois ja jatka neulomista varren suuhun päin.

Neulo joustin ja päättele se löyhästi.

 

TOMAATTIKANTAPÄÄ

Tomaattikantapäässä ei ole kantalappua eikä kiilakavennuksia, vaan se muotoillaan lyhennetyillä kerroksilla. Tomaattikantapää muotoutuu hyvin kantapään muotoon. Lyhennettyjä kerroksia tehdään kolmessa peräkkäisessä osassa, jolloin työhön muodostuu kolme kiilaa tai lohkoa. Kiilaosien väliin neulotaan aina kaksikerrosta kaikilla silmukoilla.

Tässä ohjeessa lyhennetyissä kerroksissa kerroksen 1. s nostetaan nurin neulomatta ja seuraavien silmukoiden jälkeen silmukoita kiristetään, ei muuta. Käännä, nosta neulomatta, kiristä.

Oikealla puolella silmukka nostetaan nurin neulomatta siten, että lanka on työn takana. Nurin neulomatta tarkoittaa, että puikko viedään silmukkaan oikealta vasemmalle kuin nurjaa silmukkaa neulottaessa.

Nurjalla puolella silmukka nostetaan nurin neulomatta siten, että lanka on työn edessä. Lanka voi olla kuten kuvassa tai myös vasemman puikon päällä.

 

Ohje:

Neulo sukkaa siihen asti, mistä aloittaisit kantalapun neulomisen. Jaa silmukat mahdollisimman tasaisesti kolmelle puikolle. Yhden puikon silmukat jätetään odottamaan (jalkapöytä), ja kantapää neulotaan kahden puikon silmukoilla. Kantapäässä on n. 2/3 koko sukan silmukkamäärästä.

Jos neulot kantapäästä raidallisen, langanvaihtokohta on hyvä olla jalkapöydän vieressä (ei tule pitkää siirtymää seuraavaan väriin). Vaihda väri.

1.krs (op): Neulo kantapään silmukoita oikein, kunnes jäljellä on 2 s. Käännä työ.
2.krs (np): Nosta 1. s nurin neulomatta, lanka työn edessä. Neulo seuraava silmukka nurin, kiristä, neulo seuraava s n, kiristä. Neulo n, kunnes jäljellä on 2 s. Käännä työ. (jokainen kerros neulotaan 2 s lyhyemmäksi).
3.krs (op): Nosta 1. s nurin neulomatta, lanka työn takana. Neulo 2 seuraavaa s o, kiristä. Neulo o, kunnes jäljellä on 4 s. Käännä työ.
4.krs (np): Nosta 1 s nurin neulomatta. Neulo 2 seuraavaa s n, kiristä. Neulo n, kunnes jäljellä on 4 s. Käännä työ.

Neulo lyhennettyjä kerroksia saman tapaan, eli käännä työ aina kahta silmukkaa aiemmin, kunnes keskellä on, käännösten välissä on n. sama silmukkamäärä kuin reunoilla. Viimeisen n kerroksen jälkeen käännä työ ja nosta 1. s neulomatta ja neulo o kunnes jäljellä on 1 s ennen viimeisintä käännöstä (aukko silmukoiden välissä).

Nosta seuraavan silmukan alapuolisen silmukan oikea reuna vasemmalle puikolle seuraavaksi neulottavan silmukan eteen ja neulo molemmat oikein yhteen.

Neulo 1 o, nosta seuraavan silmukan alapuolinen silmukka vasemmalle puikolle seuraavan silmukan eteen ja neulo molemmat oikein yhteen. Jatka samalla tavalla, kunnes olet neulonut kaikki kantapään vasemmanpuoleiset aukot umpeen. Jatka neulomista jalkapöydän odottamaan jätetyillä silmukoilla (suljettu neule jatkuu) ja neulo sitten kantapään oikeanpuoleiset aukot kiinni seuraavasti: Nosta seuraavan kantapääsilmukan alapuolinen silmukka vasemmalle puikolle seuraavan silmukan eteen ja neulo ne oikein yhteen. Neulo 1 o. Jatka samalla tavalla (eli nosta alapuolinen silmukka puikolle ja neulo 2 o yht, 1 o) kunnes kantapään oikeanpuoleisetkin aukot on neulottu umpeen. Neulo vielä 1 krs kaikilla silmukoilla.

Ensimmäinen kiila / lohko on valmis.

Halutessasi vaihda väri.

Neulo yhteensä kolme kiilaa / lohkoa ja neulo niiden väliin aina 2 krs sileää suljettua neuletta.

Jatka sukan suoraa osuutta ja neulo lopuksi kärki.

 

Sukkaohjeita löytyy mm. seuraavista lähteistä:

Ranskalainen kantapää:
Suuri Käsityö-lehti 1/2021 malli 35
Suuri Käsityö-lehti 3/2021 malli 26
Novita 1/2021 malli 18
Novita 2/2021 malli 43 ja 44 (lasten sukkia)
Novita 5/2020 kuvallinen tekniikkaohje
Tomaattikantapää:
Suuri Käsityö-lehti 5/2020 malli 37
Budd, A. 2015. Suuri villasukkakirja. Moreeni

 

Teksti ja kuvat Seija-Sisko Mustonen