Olkityöt yhdistetään usein jouluun ja joulukoristeisiin. Olkitähdet ja -sydämet koristavat joulukuusta. Katossa roikkuu taidokkaasti tehty olkihimmeli. Tänä päivänä himmeleitä ja koristeita tehdään myös muista materiaaleista kuin oljesta. Askarteluun tarkoitetut ohuet metalliputket tai eriväriset muovipillit sopivat himmelin tekoon luoden modernin ulkonäön perinteiselle tuotteelle.

Porvoon olkihattutehdas

Olkityöt ovat myös toimineet tulolähteenä monelle käsityöläiselle. Oljen punonta oli yleistä ja olkea käytettiin erilaisten käyttöesineiden tekoon. Noin 60 km Helsingistä itään, Ilolassa, sijaitsee Postimäen ulkoilmamuseo, jossa olkitöitä tehtiin palkkatyönä vuosisadan vaihteessa. Postimäellä punottiin olkea pitkiin letteihin, joita myytiin Porvoossa toimineelle olkihattutehtaalle. Olkihattutehdas oli toiminnassa vuosina 1890–1928 ja toimitti hattuja muun muassa Viipuriin ja Pietariin. Vuodessa valmistettiin noin 20 000 hattua ja Porvoo oli olkiteollisuuden keskus. Olkihattujen kysyntä laski 1920-luvulla ja ne poistuivat lopulta muodista, mikä tarkoitti tehtaan lakkauttamista. Oljen punonta jatkui kuitenkin vielä Postimäellä. Hattujen sijaan valmistettiin erilaisia koriste-esineitä, joita myytiin Porvoon torilla ja eräässä Helsinkiläisessä liikkeessä.

Viisitoista metriä päivässä

Postimäellä olkea punottiin talvisin. Materiaalina käytettiin ruista, joka korjattiin juhannuksen tienoilla. Myös lapset osallistuivat oljen punontaan. Jo 7-8 vuoden ikäisinä lapset olivat niin taitavia punojia että heidän töitään kelpuutettiin myyntiin. Olkihattuja varten punottiin eri paksuisia lettejä urakkavauhdilla. Tavoitteena oli 25 alnaria päivässä, eli noin 15 metriä, johon meni aikaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Palkka tästä oli 70–80 penniä. Monet Postimäellä asuneista käsityöläisistä olivat melko varakkaita, sillä he saivat olkitöistä säännöllisiä tuloja. Kerrotaan, että iltaisin kokoonnuttiin kertomaan kummitustarinoita, jotta punojat pysyivät hereillä.

Postimäki tänä päivänä

1900-luvun puolessa välissä, kun olkihattutehdas oli lakkautettu ja Postimäen asukkaat ikääntyneet, alue alkoi pikkuhiljaa rapistua. Kesällä 1962 syntyi idea alueen muuttamisesta kotimuseoksi. Tänä päivänä Postimäen 18 mäkitupaa toimivat ulkoilmamuseona. Alueella on myös Postimäen takuuyhdistyksen vuonna 1983 perustama olkimuseo, josta löytyy paitsi olkitöitä myös työhön tarvittavia työkaluja mm. olkimankeli.

Maailman ainoa himmelisti – Eija Koski

Muutama vuosi sitten olkihimmelit nousivat takaisin muotiin ja niistä kiinnostuttiin myös ulkomailla. Ohjeita himmeleiden tekoon alkoi ilmestyä niin nettiin kuin (käsityö)lehtiin. Perinteisen materiaalin, oljen, ohelle tuli muita vaihtoehtoja, joilla himmelin ulkonäköä saatiin muokattua jokaisen makuun ja sisustustyyliin sopivaksi. Suomalainen Eija Koski on kuitenkin maailman ainoa himmelisti, eli hän tekee himmeleitä kokopäivätyökseen. Himmeleissä viehättää niiden geometrinen muoto ja aavistus jostain pyhästä. Isojen olkitöiden teko vaatii kärsivällisyyttä ja huolellisuutta. Myös pienemmät työt vaativat tekijänsä rauhoittumaan ja upottautumaan käsillä tekemiseen. Kun keskittyy täysillä tekemiseen myös mieli rauhoittuu ja sielu lepää. Olkityöstä kiinnostuneet voivat oppia taidon netistä löytyvien ohjeiden kautta tai osallistumalla kurssille.

Postimäkeen voi tutustua täällä:
https://www.postbacken.fi/

https://www.facebook.com/Postbacken/

Himmelisti Eija Kosken kotisivu: https://www.ekoart.fi/

Haluaisitko kokeilla itse himmelin tekoa? Tästä löytyy ohjeet moderniin mustista muovipilleistä tehtyyn himmeliin:
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/nain-teet-himmelin-pilleista

Tästä ohjeet minimalistiseen paperista tehtyyn himmeliin:
https://www.ihanalehti.fi/Paperihimmeli

Teksti ja kuva: Jenni Puurunen

Kirjoittaja suoritti käsityönopettajaopintoihin kuuluvaa syventävää harjoittelua työväenopistossa syksyllä 2020.