Riittääkö neulojalle puikot ja langat? Neulontaan, kuten moneen muuhunkin käsityötekniikkaan, löytyy liuta näppäriä apuvälineitä. Tässä niistä muutamia.

Yleisimmin tarvittavia neulonnan apuvälineitä

Silmukkamerkit

  • Pieniä rinkuloita, joita voi ostaa muovisina, koristeellisina metallisina ym.
  • Käytetään merkitsemään tiettyä kohtaa silmukoiden välissä, jossa tehdään neulottaessa jotain poikkeavaa, esim. lisätään yksi silmukka aina merkin jälkeen.
  • Kulkee neuleen mukana ja siirretään puikolta toiselle aina kohdalle tullessa.
  • Helppo tehdä itse: Ota poikkeavan värinen n. 5 cm pitkä langan pätkä, taita se kahtia ja tee taitepäähän solmu. Päähän muodostuvan lenkin tulee olla selvästi isompi kuin käytettävä puikon paksuus, jotta lenkin voi helposti pujottaa puikolle.

Palmikkopuikko

  • Lyhyt puikko, jossa on V:n muotoinen mutka keskellä.
  • Palmikoita neulottaessa sen avulla siirretään silmukoita.
  • Voi korvata tavallisella sukkapuikolla.

Kerroslaskuri

Nuppineuloja

  • Mielellään pitkiä lasipäisiä.

Tylppäkärkinen neula

  • Saumojen ompeluun.

Hakaneuloja

  • Esimerkiksi peukaloa neulottaessa silmukat voi jättää odottamaan isolle hakaneulalle.
  • Hätätilassa langanpätkä ajaa saman asian, mutta hakaneulalta silmukat on helpompi poimia takaisin työhön (isoissa töissä käytä esimerkiksi pyöröpuikkoa silmukoiden säilyttämiseen).
  • Saatavilla myös erityisesti neulontaan tarkoitettuja hakaneuloja.

Virkkuukoukku

  • Tippuneiden silmukoiden poimimiseen.

Mittanauha/viivain

Laskin

  • Kaikista puhelimista löytyy nykyään laskin.
  • Puhelimen muistioon on myös kätevä kirjata ylös neuleessa tarvittavia tietoja.

Kuvassa näkyy myös puikkomittari ja puikkostoppareita. Puikkomittarilla voi näppärästi tarkistaa sekaisin menneiden sukkapuikkojen koot. Puikkostoppareita käytetään puikkojen päissä estämässä silmukoiden putoaminen esim. kuljetuksen aikana.

Mukavia neulontahetkiä!

Teksti ja kuva: Jenni Suomela