Vihdoin koitti se kevät, että Lakanasta mekko -kurssi toteutui – kahtena edellisenä keväänä se jouduttiinkin perumaan koronan vuoksi.

Perjantai-iltana kokoontui 12 innokasta naista Näyttelijäntielle värjäämään mekkokankaitaan. Materiaaleina oli lakanoita, verhoja tai pöytäliinoja. Vaikein asia ensimmäisenä iltana oli oman värin tai värien valinta.

Puuvillakankaat värjättiin reaktiivivärein. Monet käyttivät useampaa väriä ja sekoittivat pääväreistä haluamiaan sävyjä. Kankaita solmittiin, taiteltiin tai rypisteltiin värjäysastioihin, joissa ne saivat seistä värjäytymässä pari vuorokautta. Sitten kankaat huuhdeltiin hyvin ja poistettiin vielä irtoavat värit keittämällä.

Parin viikon tauon jälkeen lauantaina ja sunnuntaina ommeltiin mekkoja. Värjätyt kankaat olivat niin hienoja, ettei niitä olisi hennonut leikata lainkaan. Siksi valittiin aika selkeät mallit, ettei tarvitsisi rikkoa hienoja kuvioita. Mekkojen valmistuessa harjoiteltiin toki myös yksityiskohtien ompelua esim. sivusaumataskuja.

Kaikki saivat mekkonsa valmiiksi ja lähtivät iloisina kotiin kevätauringon paisteessa.

Lakanasta värjätty ja ommeltu mekko sekä laukku.

Lakanasta värjätty ja ommeltu mekko sekä laukku.

Teksti ja kuvat Riitta Larne