Olen ollut mukana Helsingin työväenopiston Hyvänmielen Käsityöpiirissä vuodesta 2015 lähtien. Lähdin mukaan, koska vähensin ansiotyötäni ja aikaa vapautui syventyä harrastukseeni, käsitöihin. Työskentely käsityöpiirissä antaa minulle vapauden tehdä sellaisia käsitöitä, mitkä kulloinkin kiinnostavat.

Hyvänmielen käsityöpiirissä tehdään

Kokoonnumme kolmen viikon välein vaihtamaan ajatuksia, noutamaan lankoja, tuomaan valmiita tuotteita ja oppimaan jotain uutta opettajan opastuksella. Olemme oppineet monta uutta tekniikka ja saaneet malleja tuotteille, joita kokeilemme, jos haluamme. Kaikkien ei ole pakko tehdä kaikkea. Itse olen vuosien varrella tehnyt lapasia, sukkia, myssyjä, kaulaliinoja, peittoja vauvoille ja vanhuksille, ponchoja ja tupsupipoja. Tehdyt tuotteet ovat erikokoisia, keskosesta jättikokoon. Olemme yhteistyönä myös virkanneet lukuisia peittoja ja esim. ponchoja iloisista isoäidinruuduista. Nämä ovat erityisen kiitollisia tehdä, kun yhtä lankaa tarvitsee tosi vähän, ja mitä enemmän värejä ja erilaisia lankoja sitä kauniimpi lopputulos.

Opiskeijoiden tekemiä hyväntekeväisyysneuleita.

Erilaisia opiskelijoiden tekemiä kurssitöitä hyväntekeväisyyteen.

Tänä talvena olen ollut erityisen innostunut tekemään lapasia. Olen kokeillut tehdä tosi lämpimiä lapasia eri tavoin, kuten neuloen kaksinkertaisesti, kolminkertaisella langalla käyttäen paksuja puikkoja sekä kokeillut kahdella langalla kuvioita. Kaikki tavat kiinnostavat ja tulokset ovat aina erilaisia, mutta kaikki ovat hyviä. Olen kokeillut eri peukalotekniikoita, melko uutena tuttavuutena esim. intialainen peukalo.

paksut lapaset

erilaisia lapasia

Käsityöpiirissä on minulla myös harjaantunut myssyjen neulominen, joka ei ole aivan helppoa sekään. Nimittäin, jotta siitä tulisi tarpeeksi istuva ja napakka, mutta kuitenkin paksu ja lämmin, siihen on yhdeksi hyväksi tekniikaksi osoittautunut Briochineule.

myssyjä

Sukat ovat tietenkin kestoaihe ja aina tarpeen. Niidenkin tekemiseen löytyy lukemattomia tekniikoita ja mahdollisuuksia. On erilaisia kantapäitä ja erilaisia kavennuksia. Melko monta eri tapaa ja tekniikkaa olen kokeillut vuosien varrella. Tässäkin koot ovat keskosvauvasta numeroon 46. En ole vieläkään kokeillut neuloa sukkaa alkaen varpaista ylöspäin, mutta olen varma, että sitäkin kokeilen jonain päivänä.

Sukkia!

Langat

Oman haasteensa kaikessa tekemisessä käsityöpiirissä on se, että käytämme lahjoituslankoja. Aina ei varastosta löydy juuri sitä, kaikkein sopivinta lankaa. Silloin tulee mielikuvitus käyttöön ja luomistaidot esiin, kuinka tehdä jotain toimivaa ja kaunista eikä ehkä ihan helpoimmalla tavalla.

Lahjoituslankoja

Olemme erittäin kiitollisia kaikille meille lankoja lahjoittaneille yksityishenkilöille. Kiitos kuuluu myös Helsingin työväenopiston opistolaisyhdistykselle rahallisesta avusta lankojen hankintaan. Kaikki langat tulee ennemmin tai myöhemmin käyttöön ja on tosi hauskaa penkoa lankalaatikoita ja löytää jokin pieni kerä juuri sitä oikeaa väriä, mikä omasta keskeneräisestä työstä puuttui.

Lahjoita lankoja

Onko sinulla ylimääräisiä lankoja kaapissa tai jokin kesken jäänyt neule- tai virkkaustyö? Voit antaa ne käsityöpiirin käyttöön. Me selvitämme sotkut ja teemme niistä jotain jollekin sopivaa ja kaunista! Kun saamme lahjoituksena lankoja, me taas lahjoitamme työmme. Käsitöihin kuluu lukemattomia tunteja, joita emme laske, koska nautimme joka hetkestä.

Iloisin käsityöterveisin! Kirjoittaja Hyvänmielen käsityöpiiriläinen

PS. Pienetkin kerät ovat avuksi. Lankojen materiaalilla ja laaduilla ei ole väliä, koska ideoimme työt lankaan sopivaksi. Langat voi toimittaa opistoisännille

Helsingin työväenopisto, Itämerentalo, (Ruoholahti) Tallberginkatu 2 a-rappu 2.krs. Helsinki,

Voit toimittaa langat myös johonkin Helsingin työväenopiston toimipisteeseen opistoisännälle ja pyydä lähettämään sisäpostissa yllä mainittuun osoitteeseen. Laita paketin päälle nimi käsityönopettaja Outi Honkimaa (lahjoitusmateriaalia). Jos sinulla on kysyttävää laita viestiä etunimi.sukunimi@hel.fi