Nyt hallitset kirjovirkkauksen perustekniikan ja voit virkata pienen kukkaron alla olevan ohjeen mukaan. Saat myös ohjeet kuinka kiinnittää metallikehys kukkaron sulkimeksi.

Kirjovirkkauksella on valmistettu pusseja ja kukkaroita Pohjoismaissa jo 1800-luvun puolivälistä alkaen aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Suomessa näiden pussien virkkaaminen oli yleisintä Pohjanmaan rannikkoseuduilla, jonne vaikutteet muista Pohjoismaista tulivatkin ensimmäisinä.

Euroopassa pussien materiaalina käytettiin silkkiä, villaa, kulta- ja hopealankaa. Suomessa pusseja virkattiin pääasiassa villalangasta.

Yleisin virkatun ”laukun” malli oli pussimainen, reikäkujassa kulkevalla nyörillä suljettava pussi. Toinen malli oli pitkä pussi, jossa rahaa voitiin säilyttää pussin molemmissa päissä, pussi suljettiin metallirenkailla. Kolmas tyyppi oli pyöreä, metallilukollinen laukku, jota tässä kutsutaan kehyskukkaroksi.

Alkuperäinen kuva norjalaisesta metallilukollisesta mallista löytyy tästä linkistä.

Tarvikkeet kehyskukkaroa varten

– erivärisiä villa- tai puuvillalankoja ja lankaan sopiva virkkuukoukku
– kukkaronkehys, ommeltava malli, jossa on puolellaan kaksi metalliosaa (väliin jää ura)

Kukkaron kehyksiä.

– neula, joka on tarpeeksi ohut kehyksen reikiin, mutta silmä on riittävän iso langalle
– ohutta, vahvaa lankaa apusolmimiseen ompelun ajaksi
– pyykkipoikia tai pikkuklipsuja ompelun ajaksi
– lankaa ompeluun, joko virkkaukseen käytettyä tai esim. karhulankaa.

Virkkauskuviot

Kuviot voi suunnitella itse, käyttää valmiita malleja tai ottaa aiheen vaikka lapsen piirustuksesta. Piirrä kuvio ruudukkoon ja väritä eri värit värikynillä. Virkkaa kokeilu, josta saat selville virkkaustiheyden esim. 10 cm:llä. Käsiala yleensä kiristyy alun jälkeen!

Lapsen piirroksesta suunniteltu virkkausmalli.

Lapsen piirroksesta suunniteltu virkkausmalli.

Jos halutaan virkata pussi, jonka suun ympärysmitta 28 cm ja virkkaustiheys on 29 s/10 cm, se on 2,9 s / cm. Lasketaan siis 28cm x 2,9s = 81,2 s ≈ 80 s. Työhön tarvittava silmukkamäärä on siis 80 s.

Kuvion mallikerran sovittaminen silmukkamäärään

Kaikista kuvioista etsitään pienin toistuva yksikkö eli mallikerta.

 

 

Kuviossa 1 mallikerta on 6s = 84s eli kuvio menee tasan 14 kertaa.
Kuviossa 2 malikerta on 20s = 80s eli kuvio menee tasan 4 kertaa.
Kuviossa 3 mallikerta on 8s = 80s eli kuvio menee tasan 10 kertaa.
Kuviossa 4 mallikerta on 10c = 80s eli kuvio menee tasan 8 kertaa.

Silmukkamäärä on muutettava sopivaksi, jotta mallikerta menee tasan silmukkamäärään (vrt. kuvio 1). Silmukoiden lisäykset ja vähennykset tehdään yksivärisellä kerroksella.

Virkkaa kirjovirkkausosa suljettuna virkkauksena haluamasi korkuiseksi. Yksinkertaisin malli on valmistaa suora lieriö, jonka pohja ommellaan tai virkataan kiinni. Höyrytä virkkaus ja päättele langanpäät.

Metallikehyksen kiinnitysohjeet löytyvät kuvagalleriasta.

Opiskelijoiden virkkaamia kehyskukkaroita

Teksti ja kuvat: Seija-Sisko Mustonen