Tämä on ensimmäinen osa minun tarinaa, jossa kerron kansallispukuharrastuksestani. Kerron hieman taustaa kiinnostukselle ja keskityn tässä kuvamaan itselleni ompelemastani Tuuterin puvusta. Kansallispukuompeluharrastus jatkuu edelleen. Kiinnostuksen kohteena vuosien varrella eivät ainoastaan ole kansallispuvut vaan myös kansanpuvut, erityisesti feresit. Niistä kerron tarinaa osassa 2.

Kiinnostus herää ja valitsin itselleni Tuuterin kansallispuvun

Pääsin ylioppilaaksi 53 vuotta sitten Seinäjoen Tyttölyseosta. Meillä oli traditiona, että penkkaripäivänä pukeuduimme kansallispukuun. Minulla ei ollut omaa pukua, joten lainasin ystävältäni Keski-Suomen puvun. Ihastuin kansallispukuihin ja päätin, että ostan sellaisen ensimmäisellä palkallani.

Mutta miten kävi? 20 vuotta myöhemmin olin Helsingin työväenopistossa, Kaapelitehtaalla aloittamassa itselleni ompelemaan kansallispukua. Oli ilman muuta selvää, että haluan tehdä Tuuterin puvun. Runsas ristipistokirjonta oli himoni! Olin nuoruudessani tehnyt paljon erilaisia ristipistotöitä. Niitä puvussa on runsaasti: hihoissa ja rekossa.

Tuuterin rekon kirjailu

Kuvassa Tuuterin paidan rekko valmiina, jossa on ristipistokirjontaa.

Näin puvun valmistuminen lähti vauhtiin

Ennen kuin ryhdyin työhön, kansallispukukurssin opettajan hyvä neuvo oli merkitä millimetripaperiin värit. Niin oli helpompi pysyä tahdissa. Työ oli aina mukana myös matkoilla lentokoneessa ja lentokentillä odottaessa. Ihmiset tulivat kysymään mitä tein ja sain kertoa suomalaisista kansallispuvuista. Ristipistotyön rinnalla ompelin paitaa aloittaen hihojen vetopoimutuksesta, sitten yliset ja aliset. Niissä, sai nauttia pitkistä saumoista. Vähitellen ensimmäinen osuus puvusta valmistui, vaikka kestikin aika kauan. Ompelin pukua vain tunneilla ja aika harvoin ehdin ahkeroida kotona.

Kuvassa Tuuterin paidan olkalappu valmiina, jossa ristipistokirjontaa

Näiden osien jälkeen tuli liivihameen vuoro. Alaosa on tummansinen, yläosa punainen runsain kirjailuin. Kirjailu oli myös vaativaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Piti koko ajan laskea, että pistot ovat yhtä suuret. Liivihameen osien yhdistämisen jälkeen oli onnellinen olo. Pukuhan on melkein valmis. Vielä piti ommella helmaa kiertävä punainen villapunos ja pään- ja kädenteiden sinivalkoinen nauha.

Tuuterin liivihameen yläosa valmiina.

Tuuterin liivihameen takaosa

Kuvassa (ylä) Tuuterin liivihameen etuosa, (alla) takaosa.

Jäljellä oli yksi vaativa koitos, eli ommella esiliinan helma etupistokirjonnalla. En ollut aikaisemmin tehnyt etupistokirjonnalla mitään ja kesti jonkin aikaa päästä jyvälle ”systeemistä”. Jos nyt pitäisi ommella samaa jonnekin niin kyllä minun pitäisi opetella uudestaan. Kun sain kirjailun valmiiksi ja ommelluksi esiliinaan, se on todella kaunis.

Tuuterin esiliinan etupistokirjonta.

Kuvissa Tuuterin esiliinan etupistokirjontaa.

Viimeisenä valmistui punaverkainen tinanastoin koristeltu säppäli. Ylioppilaslahjaksi sain, mummaltani suutarin tekemät pieksut, joita olen käyttänyt pukuni kanssa. Hopeinen koru sulkee puvun halkion rekon vasemmalla puolella. Korun ostin suoraan kansallispukujen koruja silloin valmistaneelta Seppo Rissaselta.

Ei vain kaappiin vaan käyttöön

Puvun valmistuksen eri vaiheissa olen ollut erilaisissa näytöksissä ”mannekiinina” ja työväenopiston avoimien ovien päivissä yhdessä muiden ryhmäläistemme kanssa. Tuuterinpukua olen käyttänyt monissa juhlissa sekä Suomessa, että ulkomailla ja joka kerta olen saanut huomiota ja kiinnostusta pukuani kohtaan. Pari kertaan olen ollut kansallispukujen tuuletuksessa myös.

Kun vietimme mieheni kanssa 120-vuotisjuhlia laitoimme kutsuun saapua kansallispuku päällä jos mahdollista. Vieraita oli 120 ja 45 oli pukeutunut kansallispukuun. Hienoa! Olimme yllättyneitä ja onnellisia. Kansallispukuryhmämme oli edustettuna. Yksi ohjelmanumero oli kun kansallispukuopettajamme kertoi puvuistamme mielenkiintoisesti.

Kuvassa Tuuterin (naisen)ja Etelä-Pohjanmaan (miehen) kansallispuvut.
Kuvassa Pirkko lähdössä miehensä kanssa sukukokoukseen. Kuva Anneli Hämeenniemi.

Minun sukuni juhlissa teemana oli “käden työt” ja silloin minulla ja miehelläni (tekemäni Etelä-Pohjanmaan miehenpuku) myös olivat puvut päällä.

Tarkkaan harkittu valinta

Mikä sai valitsemaan karjalaisen Tuuterin puvun, vaikka sukujuureni ovat Etelä-Pohjanmaalla? Yksinkertaisesti: ristipistot, puvun sirous ja värikkyys, haastavuus.

Kun pukeudun pukuun katson sitä ja ihmettelen yhä uudestaan ja uudestaan, että minä olen tehnyt tämän.

Se ei jäänyt vain tähän pukuun..

Olen näiden vuosien aikana tehnyt myös pojalleni ja miehelleni Etelä-Pohjanmaan kansallispuvut. Mieheni pukuun ompelin myös röijyn. Tällä hetkellä olen tekemässä pojan pukuun uutta paitaa.

Lisäksi harrastus on saanut rönsyjä. Tein itselleni ja lapsenlapsille fereesit. Niistä kerron tarinaa osassa 2.

Teksti ja kuvat Pirkko Laurila. Kuvat ovat otettu vuosien varrella Tuuterin puvun valmistuksen eri vaiheissa.