Helmivirkkauksen alkeiskurssilla virkattiin helmistä ja langoista mm. koruja, kännykkäkukkaroita,
pussukoita ja jouluisia koristeita.
”Eikä se mikään huono keino olekaan. Monitouhuisen päivän jälkeen tulemme kotiin siinä jo sinänsä kirvoittavassa mielessä, että olemme saaneet järjestetyksi itsellemme rauhallisen koti-illan. Jätämme tällä kertaa muut hyvät rentoutumispaikkamme, asetumme mukavasti mielipaikkaamme ja otamme pöytälaatikosta pienen muovipussin, jossa keskeneräinen virkkaustyö odottaa jatkajaansa.”
Ylläksellä Varkaankurun luontopolulla sain kokea ihanan kohtaamisen, neulegraffitin. Kirkas purovesi juoksi syvällä uomassa. Päivä oli tihkusateinen, mutta luonto silti karun kaunis. Käsityöntekijän sydän liikahti tämän neuleen nähdessä.
Työväenopistossa on paljon pieniä ja suurempia käsityötapahtumia, joihin voi tulla piipahtamaan. Tule kuulemaan pukeutumisluentoja, käy koukkuamassa käsityökahvilassa tai tutustu tuhannen ja yhden yön taikaan turkkilaisen käsityön kautta.
Luennoille ja käsityökahvilaan on vapaa pääsy eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Työväenopistossa saimme valmiiksi kaikkiaan yhdeksän isoäidinneliö-peittoa. Yksi on vielä kesken, mutta teemme sen valmiiksi ja toimitamme eteenpäin myöhemmin. Peittotalkoisiin osallistui kevään ja syksyn aikana työväenopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Isoäidinneliöiden virkattiin myös Kierrätystehdas-tapahtumassa toukokuussa. Lankoja saimme lahjoituksena. Kiitos kaikille, jotka osallistuitte virkkaamaan neliöitä ja lahjoititte lankoja.
Jotain vanhaa, jotta keskeneräiset työt tulisivat tehtyä.
Jotain uutta; lisää uusia malleja, ideoita.
Jotain sinistä; aina hieman sinistä, se on minun väri.
Jotain jännää; yllätyksellistä, hauskuutta, sitä ei voi sanoin selittää.
Kierrätystehdas -tapahtuma äitienpäiväviikonloppuna 7.-8.5.2011 keräsi arviolta n. 9000 kävijää Kaapelitehtaalle.
Vuosi 2011 on monella tavalla käsityön juhlavuosi.
Nostalginen isoäidinneliö villitsee! Tule mukaan joukkoon virkkaamaan ja kokoamaan isoäidinneliöitä. Samalla teemme hyväntekeväisyyttä ja osallistumme maailman suurimman tilkkupeiton kokoamiseen. Myös lapset ja nuoret virkkaajat ovat tervetulleita mukaan. Samalla kuulet tarkemmin kampanjasta. Vapaa pääsy!