Maalinpoistoaineet
Maalinpoistoaineet sisältävät normaalisti vahvoja liuottimia, jotka saattavat olla vaarallisia hengitettäessä. Näitä aineita käytettäessä on syytä huolehtia hyvästä tuuletuksesta sekä käyttää hengityssuojainta ja suojakäsineitä.  Mikäli ainetta joutuu silmiin, ne on huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja on hakeuduttava lääkärin hoitoon.

Hiontapöly
Mikäli hiottaessa käytetään hiomakonetta, on syytä käyttää hengityssuojainta sekä suojalaseja. Hienojakoinen hiomapöly kulkeutuu helposti hengitysteihin. Erityisesti ns. jalopuut, kuten tammi ja pyökki, on todettu vaarallisiksi.

Kuumailmapuhaltimen käyttö
Käytettäessä kuumailmapuhallinta saattaa vanhoista maaleista ja muista pintakäsittelyaineista haihtua myrkyllisiä aineosia, joten hengityssuojaimen sekä suojakäsineiden käyttö on suositeltavaa. Puhaltimen käyttö saattaa myös aiheuttaa palovammoja.

Liuotinpohjaiset maalit ja ohenteet
Liuotinpohjaisia tuotteita (esim. tärpätti, asetoni, tinneri) käytettäessä kannatta huolehtia hyvästä tuuletuksesta sekä käyttää mahdollisesti esim. kertakäyttöhanskoja. Maaliroiskeet iholta kannattaa pestä siihen tarkoitetulla käsienpesuaineilla. Tärpätin käyttö ei ole suositeltavaa.

Työkalut ja koneet, joissa on leikkaavia/pyöriviä teriä
Käytettäessä koneita, joissa on leikkaavia/pyöriviä teriä, kuten käsisirkkeli ja pistosaha, kannattaa näiden käytössä olla erityisen varovainen, koska tapaturmavaara on suuri. Koneita käytettäessä kannattaa käyttää kuulosuojaimia sekä mahdollisesti myös suojalaseja. Käsityövälineistä taltat ja puukot saatavat aiheuttaa viiltohaavoja.

Juki Nieminen

Konservointi ja restaurointi
Konservoinnilla pyritään säilyttämään kohteen alkuperä sekä ennaltaehkäisemään mahdollisia vaurioita. Restauroinnilla käsitetään vanhojen rakennusten, huonekalujen, taulujen tai muiden vanhojen esineiden korjaamista ja niiden muodon ja värin palauttamista alkuperäisasuun tai mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Restaurointi edellyttää tekijältään korkeaa ammattitaitoa, mahdollista alan koulutusta sekä taidehistorian tuntemusta. Restaurointi käsitteenä kuuluu lähinnä museolaitoksen piiriin.

Entisöinti
Entisöinnin tavoitteena on myöskin palauttaa esine alkuperäisasuunsa tai lähelle sitä, niin että alkuperäinen tyyli säilytetään mahdollisimman hyvin ja pyritään käyttämään niitä materiaaleja sekä menetelmiä mitä alkuperäisessäkin. Entisöinti sallii kuitenkin enemmän vapauksia toimintatapojen suhteen kuin restaurointi. Täytyy kuitenkin muistaa että verhoilumateriaalit, -tekniikat ja viimeistely on tehtävä kullekin aikakaudelle tai tyylisuunnalle ominaisella tavalla.

Huonekalun korjaus
Korjauksen tavoitteena on saada esineestä käyttökelpoinen. Se soveltuu enemmänkin nykyaikaisten huonekalujen piiriin. Vanhat tyylihuonekalut tulisi aina entisöidä alkuperäiseen asuunsa, muuten niiden mahdollinen antiikkiarvo katoaa. Sen vuoksi tulisikin aina selvittää huonekalun alkuperä kääntymällä asiantuntijoiden puoleen ennen korjauksen aloittamista.

Teksti: Juki Nieminen

Liikuntakurssien lisäksi aloitin sukututkimuksen ja tilkkutyön harrastuksen. Molemmat ovat yhä intohimoisesti mukana, vaikka en olekaan enää kursseilla. Syksyllä 2001 aloitin Työväenopistossa Käsityön taiteen perusopinnot ja jatkoin vielä kolme vuotta syventävillä opinnoilla. Syksyllä 2009 aloitin Hyväksi kotiompelijaksi -opinnot, jotka jatkuvat edelleen.

Käsityön taiteen perusopintojen ensimmäiset vuodet opiskeltiin erilaisia tekniikoita huovutuksesta ja pajun punonnasta kudontaan ja kankaan painantaan. Viimeiset vuodet tehtiin isompia projekteja. Aina piti tehdä tuotoksesta portfolio. Oman työn analysointia olen siis oppinut ja varmasti tekstiilisuunnitteluakin. Syksyllä 2007 meille tarjottiin vielä mahdollisuutta osallistua Työväenopiston oopperaproduktioon Hannu ja Kerttu. Suunnittelimme ja toteutimme solistien ja kuoron puvustuksen. Minä tein parini kanssa vaatteet noidalle. Näiden liki seitsemän opiskeluvuoden aikana minulla oli jatkuvasti toive oppia paremmin tekemään vaatteita, mutta aika ei riittänyt enää vaatetuskursseille. Meidän syventäviin opintoihimme kuului kyllä jakun valmistaminen. Kankaan pintakin piti jotenkin itse luoda. Tein paksusta vanutetusta villakankaasta intarsiatekniikalla jakun, joka minulla on päällä kuvassa. Näissä opinnoissani hain tukea sille omimmalle käsityöalalleni, joka edelleen on luova tilkkuilmaisu.

Nyt eläkkeellä olen viimeinkin opiskelemassa vaateompelua ja -suunnittelua eli mukana Hyväksi  kotiompelijaksi -opintokokonaisuudessa. Aloitimme hameesta ja puserosta ja nyt on meneillään housukurssi. Olen täysin hurahtanut housujen tekoon! Tein ensin inventaarin ja löysin kotoa 24 housut. Kaavakurssilla tehtyjen kaavojen avulla olen nyt pienentänyt jo neljät housut paremmin istuviksi. Kuosittelen peruskaavaa ja tarkistan sovitushousuilla onko kaava sopiva. Nyt olen tehnyt jo kolmet housut aivan valmiiksi ennen kuin päästään siihen lopulliseen työhön, jonka aion tehdä tilkkutyönä. Minulla on suunnaton määrä hienoja miesten pukujen näytepaloja, joista aion koota housut. Tämän teen siksi, etten tarvitse enää mitään tavanomaisia housuja. Ajattelin, että tilkkutyössä on jujua riittävästi.

Näitä opintoja on vielä jäljellä puolitoista vuotta. Keväällä aloitamme jakun tekoa ja syksyllä aion lopputyönä tehdä takin paksusta puuvillakankaasta, jonka toin Guatemalasta. Kankaasta tehdään siellä intiaanien hameita.

Vaateompelun lisäksi minulla on jatkuvasti meneillään tilkkutöitä. Kuulun kahteen tilkkukiltaan ja osallistun usein kotimaisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin ja näyttelyihin. Järjestän Virroilla vuosittain tilkkufestivaalia ja olen sitä varten perustetun rekisteröidyn yhdistyksen puheenjohtaja. Ripustan edellisen kesän kurssitöiden näyttelyt ja avustan yksinäisiä näyttelyn pitäjiä, joten olen varsin harjaantunut näyttelyiden ripustaja. Minulla on oma tilkkutaidenäyttely toukokuussa Haminan kirjastogalleriassa yhdessä koulutoverini kanssa. Hän asettaa näytteille kudottuja seinätekstiilejä ja entisöityjä ja uusia huonekaluja. Näyttelyn nimi on Interiööri, sillä minunkin työni liittyvät sisustukseen. Olen viime vuosina tehnyt tilkkutöitä lähinnä sisustuskankaista, huonekaluvillasta, plyysistä, sametista tai verhokankaista, joita olen saanut runsain määrin. Ohessa on kuvia viime vuosien töistäni.

Teksti: Sirpa Mettänen

Sirpa Mettäsen tilkkutöitä esillä Opistotalossa, Helsinginkatu 26, 1. ja 2. krs aulassa 4.-27.2.

Pensselin käyttöönotto

Pensseli kannattaa pestä vedellä ja saippualla ennen käyttöönottoa ja kuivata hyvin. Näin saadaan irtokarvat irtoamaan ja pensseli notkeaksi.

Säilytys

Pensseliä voidaan säilyttää tärpätissä, pellavaöljyssä, vernissassa tai näiden sekoituksessa. Sitä ei tarvitse pestä tärpätillä ja kuivata jokaisen maalaus- tai lakkauskerran jälkeen, vaan se vain suditaan kuivaksi ja laitetaan astiaan, jossa on nestettä. Nesteen on yletyttävä reilusti harjasten yli. Pensselin lyhytaikaiseen säilytykseen voidaan käyttää pientä muovipussia, jonka sisään pensseli kääräistään. Näin pensseli ei pääse kuivumaan ja on heti käyttövalmis jatkettaessa.

Pensselin puhdistus ja kuivaus

Pensseli pestään pienessä määrässä liuotinta (esim. tärpätti tai erityiset pensselin pesuun tarkoitetut valmisteet), jotta kaikki maali tai lakka saadaan pois ja kuivataan ylimääräinen aine nukkaamattomaan liinaan tai talouspaperiin. Tätä toistetaan niin moneen kertaan, että tärpätti pysyy kirkkaana. Kannattaa kuitenkin käyttää useampi pikkuerä liuotinta ennemmin kuin vain huljuttaa yhdessä isossa määrässä. Kun maali tai lakka on saatu pois, pensseli pestään vielä vedellä ja astianpesuaineella. Vesiohenteisten tuotteiden ollessa kyseessä riittää puhdistukseen vesi ja saippua. Pensseli jätetään pesun jälkeen kuivumaan ilmavaan paikkaan, vaikkapa lasipurkkiin, harjakset ylöspäin.

Juki Nieminen

Hoito ja suojaus

Huonekalun puhdistukseen riittää usein nihkeä- tai kosteapyyhintä neutraalissa pesunesteessä (esim. astianpesuaineliuos, mäntysuopa) kostutetulla siivouspyyhkeellä. Kosteapyyhinnän jälkeen pinta on hyvä kuivata. Pinnan kiillotukseen ja suojaamiseen on saatavana erilaisia huonekalujen hoitoaineita.

Tahrojen poisto

Tahroille kannattaa kokeilla ensin laimentamatonta pesunestettä. Väritahrat ja veteen liukenemattomat tahrat poistetaan mineraalitärpätillä tai denaturoidulla spriillä, kuitenkin varovasti, sillä kaikki pinnat ei kestä kyseisillä aineilla käsittelyä.

Aineen sopivuus kannattaa ensin testata näkymättömään kohtaan. Lopuksi pyyhitään kostella ja kuivataan. Kosteuden aiheuttamiin jälkiin ja vaikeisiin tahroihin on olemassa erilaisia kiillotusvahoja.

Öljytyt ja vahatut kalusteet

Öljyttyjä kalusteita voi huoltaa öljyämällä niitä silloin tällöin uudestaan, samoin vahattuja kalusteita. Vanhaa vahaa ei tarvitse välttämättä poistaa, vaan uuden vahakerroksen voi levittää vanhan päälle.

Teksti Juki Nieminen

Jo ajanlaskun alusta käytetyn näppäiltävän lyyran soitto jousella omaksuttiin Suomessa keskiajalla. Jouhikko säilyi käytössä pisimpään Savossa ja läntisessä Karjalassa sekä Viron mantereella ja luoteisrannikon saaristossa. Jouhikkoa käytettiin erityisesti tanssisoittimena, mutta myös laulun säestyksessä.

Perinteisesti jouhikon runko valmistettiin yhdestä puusta kovertamalla, kansi liitettiin puunauloilla tai tuohipannalla. Jouhikon rakennusmateriaalina on käytetty lähes kaikkia Suomessa kasvavia puita: leppää, haapaa, kuusta, koivua, mäntyä jne.

Opiston soitinrakennuskurssilla jouhikot rakennetaan osista liimaamalla, jolloin päästään täsmällisempiin mittatarkkuuksiin ja parempaan sointiin. Parhaaksi materiaaliyhdistelmäksi on osoittautunut kuusikansi ja tervaleppärunko. Viritystapit, talla ja kielenpidin tehdään vaahterasta, jousi pihlajasta. Jousessa käytetään hevosen häntäjouhia, joista myös kielet yleensä punotaan. Uudemman jouhikonrakennusperinteen mukaisesti soittimiin tulee myös viulusta adoptoidut bassopalkki ja äänipinna.

Jouhikon soittoa voi opiskella useissa musiikkioppilaitoksissa ja jouhikon rakennusta opetetaan mm työväenopistoissa, Sibelius-Akatemiassa ja Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Svengaavaa jouhikonsoittoa kuulee nykyään yhä useammilta bändeiltä. Jouhikkoa käytettiin myös pääsoittimena Broadwayn Taru sormusten herrasta -tuotannon musiikissa. Tunnetuimpia soitinta nykyään käyttäviä yhtyeitä ovat mm. Jouhiorkesteri ja Hyperborea.

Teksti: Soitinrakentajamestari Timo Mustonen

Lähteet:
Rauno Nieminen: Jouhikko, The Bowed Lyre. Kansanmusiikki-instituutti. Juminkeko  2007
Rauno Nieminen: Soittimia rakentamaan -artikkelisarja. Kansanmusiikki-lehti. Kansanmusiikki- instituutti. Kaustinen.

Useammat viiluttamattomat huonekalut ovat 1750-luvulta alkaen olleet maalattuja. Ennen tätä huonekalut olivat maalaamattomia. Pintakäsittelyjä, jotka eivät ole peittäviä, kuten maalaus, ovat esim. vahaus, öljyäminen, petsaus ja lakkaus.

Luonnonhartsit ovat vanhimpia lakkoja. Eräs tällainen on sellakka, jota alettiin käyttää huonekalujen pintakäsittelyssä 1800-luvun alkupuolella. Sellakkaa levitettiin nukkaamattomasta kankaasta ja vanusta valmistetulla nyytillä eli tullolla, jolloin saatiin tasainen ja kiiltävä pinta. Tätä menetelmää nimitetään sellakka-puleeraukseksi. Selluloosalakkaa alettiin käyttää 1920-luvulla ja käyttö jatkui aina 1960-luvulle saakka. Se kestää paremmin valoa, vettä ja lämpöä kuin sellakka.

Öljyäminen synnyttää kuultavan, luonnollisen pinnan, josta puun syykuvio kuultaa läpi. Myös vahaaminen synnyttää kauniin, himmeäkiiltoisen puun syykuviota korostavan pinnan. Puun öljykäsittelyyn on käytetty mm. pellavaöljyä sekä vahaamiseen carnaubavahaa ja mehiläisvahaa.

Vihjeitä vanhan pintakäsittelyaineen tunnistamiseksi:
Tiputa ensin denaroitua spriitä (esim. sinol) käsiteltävälle pinnalle.
a) Pintakäsittelyaine liukenee puuhun asti nopeasti > pintakäsittely on tehty sellakalla.
b) Pinta tulee tahmaiseksi > pintakäsittely on tehty vernissalla (keitetty pellavaöljy).
c) Pintakäsittelyaine ei liukene > pintakäsittely on tehty selluloosalakalla.

Entisöitäessä vanhoja huonekaluja on hyvä selvittää ensin mikä on ollut huonekalun alkuperäinen pintakäsittely. Usein vanha huonekalu on saatettu pintakäsitellä useita kertoja aikojen kuluessa, eikä aina ole helppo selvittää mikä on ollut alkuperäinen käsittely.

Teksti:  Juki Nieminen

Onko sinulla kenties vanha huonekalu, jolla on sinulle jokin erityinen merkitys, mutta aika on jättänyt siihen jälkensä ja se vaatisi kunnostusta?  Vanha huonekalu herättää usein paljon erilaisia muistoja ja tuntemuksia, siksi se on aina kunnostamisen arvoinen. Työväenopistolla toimii useita huonekalujen kunnostus ryhmiä, joissa on mahdollisuus  perehtyä huonekalujen kunnostukseen ja entisöintiin.

Huonekalun kunnostus lähtee liikkeelle esineen tarkastelulla, kuinka vanha se on, minkälainen se on ollut alkuperäisessä asussaan ja mitä sille pitäisi tehdä, niin että se olisi jälleen käyttökelpoinen, mutta siinä säilyisi edelleen eletty elämä ja ajan tuoma patina. Hyvä lähtökohta on pyrkiä palauttamaan huonekalu mahdollisimman lähelle sen alkuperäistä asuansa. Aina tärkeämpää tämä on mitä vanhemmasta huonekalusta on kyse. Yli sata vuotta vanhat huonekalut luokitellaan  antiikiksi ja silloin on syytä olla erityisen varovainen korjausten suhteen, jottei menetetä niiden mahdollista antiikkiarvoa. Ylipäätänsä huonekalun ”ylikorjausta” tulisi välttää, sillä vanhassa huonekalussa saa ja pitää näkyä sen ikä, elinkaari.

Huonekalujen kunnostuksessa ei normaalisti tarvita tavallisten käsityövälineiden lisäksi sen ihmeempiä työvälineitä. Entisöinnissä tarvittavia työvälineitä ja tarvikkeita ovat erilaiset maalinkaapimet sekä sikli ja puukko, teräsvillat ja hiomanpaperit, kuumailmapuhallin ja maalinpoistoaineet, erilaiset pintakäsittelyaineet jne.

Huonekalujen kunnostuksen eri työvaiheita ovat mm. liitosten ja rakenteen vahvistaminen tai korjaus sekä mahdollisesti puuttuvan osan valmistus, vanhan pintakäsittelyn poistaminen, uudelleen pintakäsittely esim. petsaamalla, lakkaamalla, maalaamalla tai vahaamalla.

Työturvallisuuden kannalta oleellisia asioita ovat oikeat työskentelyasennot, varovaisuus terävien työkalujen käytössä kuten esim. taltat ja puukot, erilaisten suojainten käyttö tarpeen mukaan, kuten hengityssuojain, suojakäsineet  sekä suojalasit.

Huonekalujen kunnostus ja entisöinti on paljolti tekemällä oppimista. Kun oppii tarvittavat perustekniikat, työskentelyä on helppo jatkaa itsenäisesti. Toisaalta siinä ei ole koskaan valmis, vaan se on loputon ja kiehtova maailma, joka tarjoaa aina uusia haasteita ja opittavaa, mutta joka palkitsee tekijänsä aina uudelleen kerta kerran jälkeen.

Teksti:   Juki Nieminen

Kurssilla perehdytään soivan puun salaisuuksiin alkaen akustiikasta ja fysiikasta, rakenteesta ja materiaaleista edeten vapaavalintaisten soittimien rakentamiseen ohjatusti omaan tahtiin.

Ylivoimaisesti suosituin soitin on ollut sähkökitara, mutta myös erilaiset kansansoittimet – kanteleet, jouhikot yms. – ovat olleet hyvin edustettuina. Harrastuksessaan pidemmälle ehtineet ovat rakentaneet työläämpiä ja vaativampia akustisia soittimia: teräskielisiä  ja klassisia kitaroita, mandoliineja ja jopa orkesterikitaroita.

Puutyökokemus on suureksi eduksi soitinrakennuksessa, mutta ehkä tärkein ominaisuus tässä tarkkuutta vaativassa työssä on pitkäjänteisyys. Harrastuksen haittapuolena on sen addiktoivuus: siihen jää helposti koukkuun!

Timo Mustonen
Soitinrakentajamestari