Toukokuussa avautuu Vuotalon galleriassa yhdeksän naisen käsityön taiteen perusopintojen päättötyönäyttely Kerronnaisia. Suurimmalla osalla ryhmästä on yhteistä käsityötaivalta takana jo viisi ja puoli vuotta, joista kolme viimeistä on kulunut syventävien opintojen parissa.
Käsityön taiteen perusopetuksen opiskelijat saivat tehtäväkseen suunnitella julkisen tilan tekstiiliteos Helsingin työväenopiston Opistotaloon.
Tiesitkö kuinka paljon leijonanpentu tai norsu painaa syntyessään? Entä kuinka paljon painaa aikuinen sarvikuono? Entä miten tämä liittyy käsityöhön?
Käsityön taiteen perusopiskelijat ovat jatkaneet Jugendin työstämistä kirjonnaksi.
Käsityön taiteen perusopetuksen perusopintojen ryhmä kirjoo keväällä Jugend-matkaa. Kuvioiden maailma –opintojaksolla tutustutaan käsin- ja konekirjontaan jugendin hengessä.
Käsityön idea voi saada alkunsa myös liikkeestä. Kokeileva käsityö 2/2008 –ryhmä haki innoitusta tekstiiliveistoksiinsa tanssija Pauliina Tynin ohjaamasta liiketyöpajasta.
Käsityön taiteen perusopetuksessa käynnistyi syksyllä 2009 uusi perusopintojen opintokokonaisuus Kokeileva käsityö 1/2009. Opintojen alkajaisiksi innokkaat opiskelijat maastoutuivat Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan.