Yhdellä ihmiselläkin saattaa olla useita peräkkäisiä tai rinnakkaisia pukeutumisidentiteettejä. Lisäksi monikulttuurisessa yhteiskunnassa alueelliset ja globaalit tyylit sekoittavat perinteisiä pukeutumistapoja, uusia muotisysteemejä ja arvojen ilmaisutapoja.

Pukeutumisen tutkimuksen monipuolistuminen on tapahtunut erityisesti 1990-luvulta lähtien. Muodin tai pukeutumisen tutkimus on edelleen äärimmäisen harvinainen omana tieteenalanaan, mutta monitieteisenä tutkimusalana se on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja tutkijoiden taustatieteitä on yhtä lukuisia kuin muotejakin.

Helsingin työväenopiston ja Tekstiilikulttuuriseuran luentosarja ”Kahisevasta kansainväliseen – pukeutumisen monimuotoistuminen Suomessa” pyrki omalta osaltaan selvittämään, kuinka tuulipukuisen kansan pukeutuminen on muuttunut. Sukelsimme myös etnisyyteen ja vähemmistöjen pukeutumiskulttuureihin eri asiantuntijoiden opastamana.   

Luennot järjestetiin Helsingin työväenopiston Opistotalossa torstaisin yhteistyössä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston kanssa. Niitä saattoi seurata suorina etäluentoina Rauman kansalaisopistossa, Wellamo-opistossa, Kaukametsän opistossa, Kansalaisopisto Jukolassa sekä Sofia-opistossa Espanjan aurinkorannikolla.

Sielunlämmittäjiä käytettiin erityisesti häissä ja saattoi olla, että kylässä oli vain yksi juhlaliivi, jota saattoi vuokrata suureen juhlaan.

Sielunlämmittäjä muistuttaa leikkaukseltaan feresin olkainhametta, mutta se on lyhyempi, lantiomittainen. Se ommeltiin usein metallinhohtoisesta brokadista ja koristeltiin kaluunanauhoin. Liivi oli jäykähkö ja sen tukena saattoi olla toppaus tai paperia.

Minun sielunlämmittäjäni on prototyyppi. Sen on valmistanut Tuula Tanttula-Murto. Kankaan on setäni tuonut Persiasta 1960-70-luvulla. Käytän sielunlämmittäjää feresiasun ohella myös mustien housujen ja t-paidan kanssa.

Sinäkin voit syksyllä saada lämpimmän sielun, kun Soja Murto-Hartikainen tulee opettamaan sielunlämmittäjän tekemistä.

To 3.11. Pukeutuminen ja sen tutkimuksen monimuotoistuminen sekä uskonto, etnisyys ja muodit maahanmuuttajien pukeutumisessa
Työväenopistossa alkaa Kahisevasta kansainväliseen – pukeutumisen monimuotoistuminen Suomessa -luentosarja Opistotalon Viipurinsalissa (Helsinginkatu 26) klo 16.50–18.20. Luennoitsija FT, dosentti Ritva Koskennurmi-Sivonen.

Ke 9.11. Pukeutumisen iloa talvisiin juhliin!
Työväenopiston luentosarja Pukeutumisneuvoja vuodenaikojen mukaan. Malmitalon juhlasali (Ala-Malmin tori 1) klo 18.30–20. Pukeutumisneuvoja, värikonsulentti, kouluttaja Merja Sirén luennoi.

To 10.11. Kahisevasta kansainväliseen – pukeutumisen monimuotoistuminen Suomessa
Työväenopiston luentojen aiheena ovat Romanien pukeutumiskulttuuri, luennoitsijana erikoissuunnittelija Malla Laiti ja Suomen saamenpuvut, luennoitsijana FM Minna Majanen. Opistotalo, Viipurinsali (Helsinginkatu 26) klo 16.50–18.20.

Pe 11.11. Koukkuamisen salat 
Opistotalon käsityökahvilassa kokeillaan koukkuamisen tekniikkaa, sen muunnoksia ja mahdollisuuksia käsityönopettaja Johanna Oksanen-Lyytikäinen johdolla. Opistotalo, neuvotteluhuone 2. krs (Helsinginkatu 26) klo 17–19.15. Materiaaleista peritään pieni maksu, myös omia materiaaleja voi käyttää.

Pe 11.11. Turkkilainen kirjonta /Turkish Embroidery
Työväenopiston englanninkielinen luento Turkin tekstiilihistoriasta. Asiantuntijana Marmaran yliopiston apulaisprofessori Cigdem Cini Istanbulista. Oulunkylätalo (Kylänvanhimmantie 25) klo 17–18.30. Turkkilaisen käsityön viikonloppu jatkuu työpajalla lauantaina ja sunnuntaina Rajametsäntie 32, opetushuoneisto ja se järjestetään yhteistyössä Tyyne-Kerttu Virkki -säätiön kanssa. Luennolle on vapaa pääsy, työpajaan ilmoittaudutaan puh. 09 31088610.
Explore Turkish Embroidery with Cigdem Cini from Marmara University in Istanbul. At the workshop you can embroider a small piece which can be used to make a small bag.
The Workshop starts with a lesson on Fri 11.11. at 17-18.30, Oulunkylätalo, Kylänvanhimmantie 25.

Leikkimielisesti sovimme, että kaikki tekevät sielunlämmittäjänsä valmiiksi lokakuun loppuun mennessa. Vaan kuinkas kävi? Sari Kivisoja taisi olla ainut, joka lunasti lupaukset.

Jälkeenpäin pääsin onneksi toteamaan, että pari muutakin valmistui aikataulussa, vaikka omani on edelleen kesken…

Seuraavaan Pohjoismaiseen kansallispukuseminaariin on vielä yli vuosi aikaa, mutta valmistelutyöryhmä on jo tiiviisti työn touhussa ja tutustui alkukesästä tulevan seminaarin kohteisiin.

Vuoden 2009 seminaari pidettiin Ruotsissa Hälsinglandissa ja seuraavan kerran kokoonnutaan Suomeen elokuussa 2012.
Suomen seminaarin järjestelytoimikunnan muodostavat kansallispukukonsultti Eija Mendélin Föreningen Bragesta, amanuenssi Marja Liisa Väisänen ja kansallispukukonsultti Taina Kangas Suomen kansallispukukeskuksesta, tutkija Helena Järn Pohjanmaan museosta ja johtava käsityön opettaja Inga Pihlhjerta Helsingin työväenopistosta. Emeritusprofessori Bo Lönnqvist osallistuu seminaarin suunnitteluun. Teemana on Kansallispukukaleidoskooppi – ravistelemme kansallispukututkimusta ja tarkastelemme sitä uudelleen eri suunnista. Seminaari pidetään Vöyrillä ja Vaasassa noin 60 pohjoismaisen pukuasiantuntijan voimin.

Suomessa oltiin viimeksi vuonna 1996. Silloin tutustuttiin karjalaisuuteen Lappeenrannassa ja viikon kruunasi opintomatka Pietariin.

Viime vuonna Imatran kalevalaiset naiset keksivät kutsua Imatralle väkeä  kansallispukujaan tuulettamaan. Tänä sykynä tuuletuspiknikkejä oli jo useampia eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudulta matkattiin  7.8.2011 Haminaan.

Kuljeskelimme ympyräkaduilla, osallistuimme palveluksiin kirkoissa, nautimme yhdessä lounasta, katsoimme kuinka Seppo Ilmarinen valmisti rautaa ja lauloimme niin, että puisto raikasi. Oli hienoa nähdä niin paljon pukuja ihmisten päällä!

 Seuraavan kerran kansallispukuja pääsee ihastelemaan vaikkapa Jyväskylässä, jonne kokoonnutaan lauantaina 1.10. juhlimaan kansallispuvun syntymäpäivää. Tilaisuudessa mm. esitellään tarkistettu Kuolemajärven naisen kansallispuku. Lisätietoja linkistä!

Alkukesällä pidettiin uuden kansallispukuraadin ensimmäinen kokous. Puheenjohtajaksi valittiin Inga Pihlhjerta ja varapuheenjohtajaksi Leena Stenberg toimikaudelle 2011 – 2013.

Jotkut kurssit ovat niin suosittuja, että paikat menivät hetkessä. Osalla kevään kursseista jatkavat syksyn opiskelijat ennakko-ilmoittautumisen kautta. Mutta paljon mukavia kursseja on vielä kaikkien ulottuvilla.

Heti tammikuussa pääsee vaikkapa nypläämään pitsiä, neulomaan dominoneuleita, tutustumaan tilkkutöihin, ompelemaan kansallispukua tai perehtymään ompelukoneen käyttöön. Voi myös piipahtaa Opistotalon käsityökahvilassa, antaa aikaansa hyväntekeväisyyteen tai tutustua muualta Suomeen tulleisiin vaateompelun lomassa. Uusia kursseja alkaa pitkin kevättä.

Tutustu opiston opetusohjelmaan netissä https://ilmonet.fi tai  opiston nettisivuilla Painetun ohjelman voit noutaa opistolta tai kirjastosta.

Ilmoittautua voit Ilmonetin kautta, opiston toimistoissa tai puhelimitse numeroon 09 310 88610. Käsityönopettajat antavat opintoneuvontaa päivystysaikoinaan.

Isäni teki työkseen puuveneitä ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuljin äidin ompelemissa vaatteissa. Kylän matonkudetalkoiden ohessa minut opetettiin virkkaamaan ja jo ennen kouluikää puin Anja-nukelle itse neulomani villapaidan, violetin väriltään. Silti oli pienoinen sattuma, että minusta tuli käsityönopettaja. Olisi voinut tulla myös kotitalousopettaja tai  suomen kielen opettaja. Arkkitehtuurikin kiinnosti, mutta hyvä näin.

Nuorena opettajana tein sijaisuuksia peruskoulussa ja aika pian huomasin viihtyväni paremmin aikuisten opettajana. Olin muutaman vuoden opettajana Kotkan työväenopistossa ja sitten muutimme pääkaupunkiseudulle. Kolme vuotta tein toimitussihteerinä Kotiteollisuus-lehteä ja pidin muutaman iltakurssin Espoon työväenopistossa. Pikkuhiljaa siirryin Helsingin työväenopistoon, ensin tuntiopettajaksi, sitten päätoimiseksi opettajaksi, mitä tehtävää – vähän eri nimikkeillä – olen hoitanut 20 vuotta. Nyt on uusien haasteiden aika: pitkäaikainen käsityön johtava opettaja Ritva Aalto jäi eläkkeelle, ja elokuun alussa käsityötiimi sai uuden vetäjän.

Johtava opettaja

Opetan vähemmän kuin suunnittelijaopettajana. Ison osan aikaa istun tietokoneen äärellä ja erilaisissa palaverissa opistossa ja sen ulkopuolella. Suunnittelen ja organisoin edelleen pohjoisen alueopiston käsityönopetusta, mutta suuren työpanoksen pyrin antamaan käsityötiimille. Yritän luoda tiimille olosuhteita, joissa sen jäsenet yksin ja yhdessä voisivat onnistua työssään mahdollisimman hyvin. Valmistelen, kehitän, kokoan, koordinoin ja neuvottelen… aikatauluttaminen on suosikkini.

Viime vuonna työväenopiston käsityönopetus sai vastaanottaa opetusministeriön laatupalkinnon. Siitä kiitos kuuluu koko tiimille, taitaville tuntiopettajille, innokkaille opiskelijoille ja koko opistolle, mutta erityisesti Ritvalle, jonka johdolla meriitit ansaittiin. Juhlapuheet on kuitenkin jo lausuttu ja osallistuminen kilpailuun nosti esiin uusia kehittämiskohteita. Laakereille ei voi heittäytyä lepäämään. Seison siis perintösaappaissani hihat käärittyinä.

Työ Suomen suurimman kansalaisopiston johtavana käsityön opettajana ei koskaan ollut suurin haaveeni, vaikka olin sitä tietenkin joskus pohtinut. Pidän aikuisten opettamisesta ihan konkreettisesti. Oikeastaan minun on vähän ikäväkin mukavia opiskelijoitani. Toisaalta uudet tehtävät ja vaikuttamisen mahdollisuudet tuovat tuoretta imua työhön ja huomaan olevani onnellinen tässä ja nyt. Yhdessä käsityötiimin kanssa toivon onnistuvani työssäni niin, että opiston käsityönopetus säilyttää elinvoimaisena sen, mikä on hyvää ja arvokasta, elää vahvana ja rohkeana ihmisten keskellä tässä ajassa ja antaa heille valmiuksia kohdata tulevaa.
Eivätkä ne pienet ja suuret onnen hetketkään olisi pahitteeksi.

Ainaisesta haaveesta totta!

Lakkiaisjuhlat perheessä olivat tekijä, joka sai toteuttamaan haaveen valmistaa Tuukkalan muinaispuku. Vuosi oli 1983 ja opistona nykyinen Vantaan aikuisopisto, joka silloin oli lähellä kotia. Tähän pukuun Leena kutoi itse myös kankaat. Puku valmistui, mutta se ei saanut ensiesiintymistään noissa juhlissa. Leenan kansallispukujen ompeluhimo kasvoi ja hän ompeli vielä kaksi Tuuterin kansallispukua saman lukukauden aikana. Noihin aikoihin kansallispukujen valmistus alkoi yleisesti elää uutta nousua. Suomen kansallispukuneuvosto oli perustettu vuonna 1979, ja olemassa olevia pukuja oli aloitettu tarkistamaan, uusia pukuhankkeita käynnistettiin, ja kansallispukuihin laadittiin perinteisen valmistuksen ohjeita. Tämä antoikin Leenalle kimmokkeen valmistaa ensimmäinen tarkistettu Hiitolan kansallispuku, jossa hän edelleen mielellään esiintyy.

Perheen muutettua Vantaalta Helsinkiin Leena siirtyi vuonna 1991 opiskelijaksi Helsingin työväenopistoon. Kansallispukuharrastus jatkui ja jatkuu edelleenkin. Harrastus on tuonut myös sivuammatin kansallispukujen ompelijana. Tähän mennessä hän on ommellut yli 100 kansallispukua ja tehnyt lukuisia pukukorjauksia ja -täydennyksiä. Tällä hetkellä on tekeillä Sortavalan miehen kansallispuku. Kansallispukujen valmistusta Leena on opiskellut työväenopistossa perinteisen kansallispukukurssin lisäksi mm. tykkimyssy- ja lipokaskursseilla sekä osallistunut aihetta käsitteleviin seminaareihin.

Leena on ahkerasti hakenut käsityön tietoja ja taitoja myös muilta työväenopiston kursseilta. Vuosien varrella hän on opiskellut mm. vaateompelua, kirjovirkatun korsnäsinpaidan valmistusta, kirjontaa, kankaiden ja lankojen värjäystä, hattujen valmistusta ja tilkkutöitä. Tilkkutöistä onkin muodostunut toinen intohimo. Aikaa kursseihin hän on käyttänyt vähintään kaksi kertaa viikossa, mutta usein ohjelmaan on kuulunut myös viikonloppukursseja. Tänä vuonna Leena on käynyt viikottain yhdessä päivä- ja yhdessä iltaryhmässä.

Kierrätysmateriaali, jämälankojen ja jätekankaiden käyttäminen on monen Leenan valmistaman käsityötuotteen ideana. Jämälangat ja erilaisten värien sävyttämisen mahdollisuudet sytyttivätkin häntä Qvidi-Mina -virkkaukseen. Valmiina on jo 11 villatakkia suvun naisille. Näitä tietoja ja taitoja Leena on antanut käyttöömme toimimalla myös Helsingin työväenopiston virkkauskurssien ja eri tapahtumapäivien opettajana.

Leenan rakkaus käsityötä kohtaan kypsyi jo lapsuden perheessä kun hän pääsi ompelemaan siskon nukelle vaatteita äidin kotiin tuomista tilkkupusseista. Suvussa äiti ja mummo ovat mm. neuloneet ja kutoneet. Leenan harrastusta on tukenut myös mies, joka hänkin on ahkera työväenopiston opiskelija ja hänen intohimonsa on puukkojen valmistus.

Harrastus ei pelkästään ole tuonut työtä, vaan se on tarjonnut monia uusia ihmiskontakteja; kursseilla on syntynyt ystävyyssuhteita vapaa-aikaan, jopa perheetkin ovat ystävystyneet. Kaiken tämän on saanut aikaan ”rakkaus kankaan palasiin, väreihin ja villalankoihin”.

Outi Honkimaa

Ilta alkoi juhlasalista, jonne oli pystytetty näyttely ”Ut och resa”. Se kertoi matkustamisesta monella ei teemalla, kuten matkakirjat ja -kertomukset, Heikelin keruumatkat 1920-luvulla, turismi ja tanssijoiden aikamatka hääperinteisiin.

Salista siirryimme Bragen museoon ja Brages AB:n myyntitiloihin katsomaan vanhoja ja uusia tekstiilejä. Vaikka tila ei ole suurensuuri, tavaraa on runsaasti ja se antaa aika kattavan kuvan suomenruotsalaisesta pukuperinteestä. Myytävänä olevasta tavarasta suuri osa käy myös suomenkielisten alueiden kansallispukuihin.  

Käynti järjestettiin yhteistyössä Tekstiilikulttuuriseuran kanssa ja siihen osallistui yli 30 ihmistä.

Silkkinauhoja ja rusetteja kansallispukujen tykkimyssyihin.