Työväenopiston käsityönopettajat ottavat osaa tempaukseen ja 3.2. kokoontui Vuotaloon päätoimisten ja tuntiopettajien ahkera joukko painamaan kankaita ja ompelemaan niistä ratikoihin penkinhuppuja.

Tupu Mentu ohjasi painamista ja Pirjo Pyymäki ompelua. Kankaiden kuivuessa suunniteltiin vähän jo tulevan lukuvuoden opetusta.

Lämmin kiitos kaikille osallistuneille!

Maatuska-nukke on samalla kertaa koriste-esine ja innostava lelu; kun nuken jakaa kahtia, en sisällä on aina pienmpi nukke, jonka voi taas jakaa ja katsoa, kuinka pieni on se kaikkein pienin. Jos nukkeja on useita sarjoja, on haastavaa osata laittaa oikeat nuket sisäkkäin.

Maatuska-nukke on muuttanut muotoaan, kun eri kulttuurit ovat käyttäneet sitä kuva-aiheena.
Maatuska, maatuska! -kurssilla muokataan aihetta omien ideoiden pohjalta: painetaan, piirretään, koristellaan ja kirjotaan käsin tai koneella halutulla tavalla. Valmistetaan esim. persoonallisia koruja, tyynyjä tai kännykkäpusseja.  Ryhmän käytössä on painoseulaan valotettuja Maatuska-kuvia.

Jo parin vuosikymmenen ajan monien töitteni materiaali on ollut kierrätettyä raaka-ainetta tai suorastaan roskaa ja jätettä. Olen kulkenut muotoilun ja taiteen alueilla reunasta reunaan rakastaen uusia haasteita ja kokeiluja. Materiaalin olen valinnut useimmiten sen mukaan mikä on tuntunut mielenkiintoiselta eikä jätteen ilmaisuuskaan ole ollut haitaksi.

Olen työskennellyt myös monessa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen projektissa, jossa teos tai näyttely on ollut jotain taideteoksen ja ympäristövalistuksen väliltä tai parhaimmillaan niiden yhdistämistä.

Kontrastit inspiroivat minua. Teos saattaa ensin olla mitätön kangasnyytti tai kasa muovisuikaleita, mutta se herää eloon tilassa, jossa ankarat muodot ja kovat pinnat korostavat ohuiden ja elävien materiaalien liikettä tai hiljaista hienoutta. Haluan löytää samaa tunnetta myös työni sisältä. Ehkä tästä syystä olen tehnyt myös teoksia, joissa yhdistyy materiaalin tuntu toisilla tekniikoilla tuotettuun kuvaan tai valoon. Näin syntyivät videoteokset, joissa projisoitu kuva muodostaa värit liikkuville läpikuultaville kankaille.

2010 yksityisnäyttelyssäni käytin teoksessani ”Risteilyllä” hyväksi peilien heijastuksia ja liikkeen aiheuttamia ilmavirtoja, videon linkki http://www.youtube.com/watch?v=7PvvlSiz9UI.

Viime kesänä osallistuin taiteilijat O:n järjestämään Ornamon 100-vuotisohjelman näyttelyyn OON Kaupungissa teoksella Kukkaverkot. Se oli esillä kesällä 2011 Helsingin Kalasataman metroaseman laituritason eteläisellä ikkunaseinällä. Kokonaan käsityönä tehty teos koostuu vanhoihin kalaverkkoihin kiinnitetyistä kukista, jotka on valmistettu käytetyistä hedelmämuovipusseista leikkaamalla ja ompelemalla. Kukkien tekoon osallistui myös yli 100 avustajaa, mm. oppilaita kolmesta metroradan varren peruskoulusta sekä muutama käsityökurssilainen Helsingin työväenopistosta.

Olen toiminut myös tuntiopettajana Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa vuodesta 1984 opettaen kankaanpainantaa, tekstiilisuunnittelua, värioppia, monia eri värjäystekniikoita ym.

Teoksiani voi nähdä ensi kesänä Fiskarsin näyttelyssä Keidas ja syksyllä Turussa Tekstiilitaiteen triennaalissa Wäinö Aaltosen museossa.

Teksti Aino Favén

Vuoden 2012 alusta lähtien Aino Favénille on myönnetty muotoilun kymmenvuotinen taiteilija-apuraha ja hänellä on oikeus käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä apurahakauden ajan. Onnittelut!

Sirpalle sisustus- ja vaatetuskankaat ovat kertyneet pääosin lahjoituksina ja kirpputoreilta. Osaa hän on jatkotyöstänyt painamalla ja värjäämällä.

Avajaisia juhlittiin maanantaina 2.1. ja paikalla oli 30-40 vierasta. Näyttelyyn liittyy kansio, jossa on tarkemmat tiedot kustakin työstä.

Kannattaa käydä katsomassa!

Riitta Grönroos oli opettajana, kun metalli taipui applikaatioiksi. Kuparia, alumiinia, tinaa tai messinkiä voi käyttää ohuena levynä tai verkkona. Korvikkeina käyvät ruokien pakkaamiseen käytetyt metallit tai metallimaiset aineet. Pohjana käytetään tukevaa kangasta, sen alle voi laittaa vaikkapa vanua. Erilaisia ohuita metallilevyjä työstetään esim. kuumentamalla, pakottamalla, maalaamalla ja ompelukoneella reijittämällä. Ne kiinnitetään alustaan ja päällimmäiseksi voi laittaa vaikkapa tylliä tai sifonkia. Koristeita tikataan ja kiinnitetään koneella tai käsin.

Kurssi järjestettiin nyt ensimmäisen kerran ja ehkä syksyllä uudelleen. Opiskelijoiden sanoin: “Kurssi oli upea!” Hienoja olivat myös kurssilla syntyneet työt.

Pirjo Kantolan kortin pohjamateriaalina on siivousliina, joka on aurinkovärjätty.

Salme Marttio valmisti upean rannekorun.

Erja Mönttisen perhoset lentelevät kirjankansissa. Lopputulos on monen kurssin yhteistyö, sillä kansissa on värjäystä, aurinkovärjäystä sekä seulalla painettuja kuvioita.

Siru Heliö teki kannet kurssimuistiinpanojen kansioon.

Inga Pihlhjerta

Toteutan teokseni useimmiten käsityötekniikoilla. Pidän erityisesti ompelusta. Minulta kysytään usein, kuinka paljon aikaa ompeleminen vie elämästäni. Hidas ja meditatiivinen ompeleminen ei vie aikaa, se antaa aikaa ja luo tilaa ajatuksille. Ompelen yhteen erilaisia kierrätettyjä materiaaleja jotka ovat kulkeneet monien käsien kautta, mm. karamellipapereita, koruja, kortteja ja käsitöitä. Ideat teoksiin syntyvät kohtaamisista ihmisten kanssa. Ne syntyvät myös, kun materiaali ja tarina kohtaavat. Tällöin syntyy assosiaatioita ja mielikuvia joiden pohjalta molemmat saavat uuden muodon.

Harakan saaren taiteilijatalossa sijaitseva työhuoneeni on minulle tärkeä paikka. Harakka on lyhyen soutumatkan päässä Kaivopuistosta, lähellä kaupunkia, mutta samalla kaukana. Se on kuin oma pieni maailmansa. Nautin taitelijatalon ja saaren tunnelmasta. Talossa työskentelee kolmisenkymmentä eri alojen taiteilijaa. Siellä voi olla oman työhuoneen rauhassa ja välillä vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa.

Teoksiani on esillä vuoden 2011 – 12 aikana mm. yksityisnäyttelyissä Stoan Galleriassa 28.11.2011 saakka ja Galleria G:ssa Helsingissä 14.1. – 3.2.2012 sekä Vuojoen kartanossa Eurajoella 5.3. – 29.4.2012. Osallistun Muotoseikkoja ja 9. tekstiilitiennaali -yhteisnäyttelyihin Wäinö Aaltosen museossa Turussa sekä Harakan energia -näyttelyyn Harakan saaressa.

Virpi Vesanen-Laukkanen

Painokuvioitu tarjotin herkkuineen -kurssille kokoontui syyskuussa kahdeksan kehitysvammaista opiskelijaa. Ensin maalattiin tarjottimen pohjakangas. Seuraavaksi painettiin kuvioita erilaisilla leimasimilla. Yksi opiskelija innostui kuvioimaan tarjottimensa oman kätensä kuvilla. Painovärit kiinnitettiin silittämällä, kankaat leikattiin tarkasti oikean kokoisiksi ja lähetettiin tehtaalle. Tehtaassa kangas laminoitiin kiinni puutarjottimen pintaan.

Noin kuukauden kuluttua paketista kaivettiin esiin kahdeksan komeaa tarjotinta. Kotitalousopettajan opastuksella tarjottimille leivottiin muffinsseja, aprikoosilastuja ja suklaakeksejä. Pitihän mukaan saada suolaistakin hyvää, joten pari opiskelijaa valmisti kolmioleipiä herkullisine täytteineen. Hyvillä mielin nautimme työn tuloksista kahvin ja teen kera. Jäipä herkkuja myös kotiin viemisiksi. Kuka mahtaa löytää persoonallisen tarjottimen joululahjapaketistaan?

Olen Ulla Meskanen, opiston tuntiopettaja, opetusaiheena käsityöt.

Miun opetusaiheisiini kuuluu paljon tilkkutöitä ja pieniä ompeluksia. Nautin kovasti väreistä ja niiden sekoituksista, niinpä värjäys, batiikki ja kankaanpainata ovat ihania opetusaineita. Askartelunohjaajan ammattitauti pääsee vauhtiin paperitöissä ja kierrätyksessä. Virkkaus oli miun harrastus mut sekin muuttui työksi.

Nautin työssäni siitä, että saan ihmiset innostumaan, löytämään oman tyylin ja tavan käsityön tekemiseen. Voin sitten välittää kaikkia niitä oppeja ja ideoita muille.   

Opettajaksi minun ei pitänyt valmistua, vaan ohjaajaksi. Innostuksena ovat olleet askartelukurssien ohjaajat, siispä Riihimäen Askarteluohjaaja Opistoon.

Kiinnostus opettamisen teorioihin ja taiteeseen vei kesäyliopistosta Jyväskylän yliopistoon ja ulos sieltä ”hienosti” filosofian maisterina. Ihan sitten kuitenkin tuli miusta viimein ammattiopettaja.

Kurssilaisilta, opiskelijoilta, saan iloa ja voimaa myös omaan elämääni, siihen muuhunkin kuin käsityöhön. Heiltä oppii, että pitää ajatella toisin, muuttaa ajattelua, nähdä eritavoin, etsiä eri ratkaisuja.

Haluaisin oppia lisää hyvän ruoan laittoa, ehkä puutarhanhoitoa, kieliä, tietokoneen käyttöä, maalaamista, valokuvausta, kirjoittamista, entisöintiä, elektroniikkaa…apua! On niin paljon asioita, mutta työ haittaa harrastuksia!   

Jos en olisi opettaja, tekisin käsitöitä kotona, mutta se olisi yksin tosi tylsää. 

Mitähän jännää tuli ensi syksyksi luvattua…villapaitaideoita, taikalaatikoita, mehupillihimmeleitä, lisää virkkausta. Toivottavasti kaikissa kursseissa on jotain vanhaa, jotain uutta, hieman sinistä ja jännää.   

Ulla Meskanen

Näihin kaikkiin löydät vastauksen 20.8.2010  avautunesta Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelystä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsista. Käsityön taiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmä toteutti keväällä 2010 yhteistyöprojektin Taidemuseo Tennispalatsin kanssa eteläafrikkalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn yhteyteen.

Opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat museon Studiotilaan tekstiilikokonaisuuden nimellä ”Etelä-Afrikan taivaan alla”. Kokonaisuus koostuu lehvästöstä, hedelmä- ja lehtikirjoista, tyynyistä ja eläinfiguureista. Tavoitteena oli luoda Studiotilaan rauhoittava keidas, jossa tietoisesti irrottauduttiin varsinaisen näyttelyn teemoista. Ideoinnin pohjana toimi Etelä-Afrikan luonto ja eläimistö.

Näyttelyssä kävijät voivat levähtää näyttelyn lomassa lehvästön alla pehmeiden tyynyjen keskellä, lueskella pieniä tietoja Etelä-Afrikasta hedelmä- ja lehtikirjoista tai kirjoittaa kommenttejaan ja tunnelmiaan näyttelystä muistikirjaan. Isot raikkaat eläinfiguurit ikkunoissa tuovat tilaan eteläafrikkalaisen eläimistön.

Tiesitkö että…

”Etelä-Afrikan taivaan alla” – tekstiilikokonaisuuteen kuuluu mm. 10 huopahedelmäkirjaa, joissa jokaisessa on pieni tieto-isku Etelä-Afrikasta suomeksi tai ruotsiksi. Hedelmäkirjat on huovutettu vaahtomuoviaihion päälle. Sisältä löytyvä teksti on siirtopainettu maalatulle puuvillakankaalle, joka on käsin ommeltu aihioon kiinni. Kirjojen houkutteleva muoto ja materiaalit kutsuvat koskettamaan ja kurkistamaan sisälle.

Inkeri Holopainen, yksi ryhmän opiskelijoista,  kehitteli idean hedelmäkirjoihin netistä löytyneen kuvan innoittamana. ”Löysin netistä kuvia apinan leipäpuusta ja sen roikkuvista hedelmistä. Mielestäni hedelmä olisi riittävän neutraali tuote, siinä ei sivuttaisi uskontoa, roturistiriitoja eikä mitään muutakaan vaarallista aluetta. Ideana oli, että hedelmiä voisi hipelöidä ja katsoa mitä niiden sisällä on. Ehkä kysymys, kuva tai jotain muuta. Mielestäni näyttelyssä pitää olla jotain hipelöitävääkin, ettei tarvitse vain salaa kosketella jotain. Ainakin minulle pinnan muodot ja tuntu ovat tärkeitä, vahinko ettei näihin pysty laittamaan tuoksuja mukaan.”

Hedelmäkirjojen lisäksi tietoiskuja Etelä-Afrikasta löytyy myös lehden mallisista tekstiilikirjoista. Näiden ideoinnista vastasi Katja Salmi. Taidemuseo valitsi kirjoihin tulleet tekstit. Sekä hedelmä- että lehtikirjojen ideoinnin kehittelyyn ja valmistamiseen osallistuivat myös muut ryhmän opiskelijat: Sirpa Eronen, Heidi Galle, Heidi Halm, Katri Kananen, Paula Tuomikoski, Paula Vertainen ja Tuula Vuokkomaa. Ryhmää ohjasi Leena Jaatinen ja yhteyshenkilöinä museon puolelta projektissa toimivat museopedagogit Lotta Kjellberg ja Kaisa Kettunen.

Näyttely on avoinna 16.1.2011 saakka ti-su klo 11-19.

Käsityön taiteen perusopetus Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa

-järjestetty opistossa vuodesta 1994 lähtien
-opinnot jakautuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin
-perusopinnot kestävät 2,5 vuotta syventävät opinnot 3 vuotta
-suunnattu aikuisille
-taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta
-keskeisenä tavoitteena oppia luovaa suunnittelua ja kehittää omaa käsityöilmaisua
-opetuksessa painottuvat eri tekstiilitekniikat
-yhteistyöprojektit kulttuurilaitosten kanssa on kiinteä osa opetusta
-seuraava opintokokonaisuus alkaa syksyllä 2011 ja siitä tiedotetaan kevään 2011 opetusohjelmassa
-lisätietoja: Tupu Mentu puh. 09 310 88673 ja Kirsti Soukka puh. 09 310 88636.

Leena Jaatinen

Mikä voisi olla tämän kesän käsityö? Meillä ei ole autoa ja siksi turhia välineitä ei mukana kuljetella. Ajatus kankaanpainannan harrastamisesta vanhassa makasiinissamme saa odottaa tulevia kesiä; painopöytä ja seulat saavat vielä pölyyntyä Helsingissä.

Käsissäni on pala oranssia silkkiä ja se alle harsittuna ohut puuvillavanu. Tikkaan lyhyellä etupistolla kerrosten läpi reunasta reunaan meneviä pistorivejä. Siis HYVIN yksinkertainen lähtökohta, sitä voisi sarkastinen kollega jopa kutsua idioottivarmaksi suunnitelmaksi. Ajatus onkin siinä, että tikkauslankojen väri vaihdetaan vaikka kesken rivin ja mielialan mukaan. Smaragdinsinistä, kirkkaanvihreää, auringonkeltaista tai sävy sävyyn vaaleampaa oranssia.

Kello viiden IC hurisee ohi. Nyt on aika lämmittää sauna.

Naistenlehtien vakiojuttuja touko- ja kesäkuussa ovat kesäkäsityöt, siinä laihdutus- ja kesäleivonnaisohjeiden seassa. Ihan selvästi muillakin on sama haave ja tarve kuin minulla. Arvelenkin, että aika moni käsityöntekijä tulee riippuvaiseksi jatkuvasta käsin tekemisestä. Se voi muuttua elämäntavaksi, tavaksi rentoutua ja ilmaista itseään. Eri elämäntilanteissa ja hetkissä se voi olla erilaista – toistavaa, turvallista, kokeellista, luovaa ja jopa hurjaa tai kipeää. Yksi työkaverini sanoi, että häntä aina itkettää, kun hän näkee kerrostalon ikkunassa virkattuja pitsiverhoja. Hän kertoi muistavansa ajan, kun hän istui yökaudet keinutuolissa, odotti miestään kotiin ja virkkasi loputonta pitsiä.

Kesäkäsityöstäni ei yleensä tule mitään tuotetta. Se taitellaan muiden kauniiden kankaiden päälle hyllyyn ja ohikulkiessani nautiskelen sen väreistä. Välillä vaihdan pinon järjestystä.

 teksti Tupu Mentu