Harjoitustöinä valmistettiin istuinalusta, saumatekniikalla pieni laukku tai lapaset ja kolmiulotteisena tuotteena käsinukke tai meriaiheinen veistos. Kuvassa on osa opiskelijoiden käsinukeista.

Opiskelijoiden huovutustöitä on esillä Vuotalossa 2.krs:n vitriinissä 7.2. saakka.

Työväenopiston huovutuskursseilla on vielä muutamia paikkoja vapaana. Tarkemmat tiedot löydät Ilmonetistä tai soittamalla ilmoittautumisnumeroon 310 88610.

Teksti Kirsti Soukka

Näihin kaikkiin löydät vastauksen 20.8.2010  avautunesta Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelystä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsista. Käsityön taiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmä toteutti keväällä 2010 yhteistyöprojektin Taidemuseo Tennispalatsin kanssa eteläafrikkalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn yhteyteen.

Opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat museon Studiotilaan tekstiilikokonaisuuden nimellä ”Etelä-Afrikan taivaan alla”. Kokonaisuus koostuu lehvästöstä, hedelmä- ja lehtikirjoista, tyynyistä ja eläinfiguureista. Tavoitteena oli luoda Studiotilaan rauhoittava keidas, jossa tietoisesti irrottauduttiin varsinaisen näyttelyn teemoista. Ideoinnin pohjana toimi Etelä-Afrikan luonto ja eläimistö.

Näyttelyssä kävijät voivat levähtää näyttelyn lomassa lehvästön alla pehmeiden tyynyjen keskellä, lueskella pieniä tietoja Etelä-Afrikasta hedelmä- ja lehtikirjoista tai kirjoittaa kommenttejaan ja tunnelmiaan näyttelystä muistikirjaan. Isot raikkaat eläinfiguurit ikkunoissa tuovat tilaan eteläafrikkalaisen eläimistön.

Tiesitkö että…

”Etelä-Afrikan taivaan alla” – tekstiilikokonaisuuteen kuuluu mm. 10 huopahedelmäkirjaa, joissa jokaisessa on pieni tieto-isku Etelä-Afrikasta suomeksi tai ruotsiksi. Hedelmäkirjat on huovutettu vaahtomuoviaihion päälle. Sisältä löytyvä teksti on siirtopainettu maalatulle puuvillakankaalle, joka on käsin ommeltu aihioon kiinni. Kirjojen houkutteleva muoto ja materiaalit kutsuvat koskettamaan ja kurkistamaan sisälle.

Inkeri Holopainen, yksi ryhmän opiskelijoista,  kehitteli idean hedelmäkirjoihin netistä löytyneen kuvan innoittamana. ”Löysin netistä kuvia apinan leipäpuusta ja sen roikkuvista hedelmistä. Mielestäni hedelmä olisi riittävän neutraali tuote, siinä ei sivuttaisi uskontoa, roturistiriitoja eikä mitään muutakaan vaarallista aluetta. Ideana oli, että hedelmiä voisi hipelöidä ja katsoa mitä niiden sisällä on. Ehkä kysymys, kuva tai jotain muuta. Mielestäni näyttelyssä pitää olla jotain hipelöitävääkin, ettei tarvitse vain salaa kosketella jotain. Ainakin minulle pinnan muodot ja tuntu ovat tärkeitä, vahinko ettei näihin pysty laittamaan tuoksuja mukaan.”

Hedelmäkirjojen lisäksi tietoiskuja Etelä-Afrikasta löytyy myös lehden mallisista tekstiilikirjoista. Näiden ideoinnista vastasi Katja Salmi. Taidemuseo valitsi kirjoihin tulleet tekstit. Sekä hedelmä- että lehtikirjojen ideoinnin kehittelyyn ja valmistamiseen osallistuivat myös muut ryhmän opiskelijat: Sirpa Eronen, Heidi Galle, Heidi Halm, Katri Kananen, Paula Tuomikoski, Paula Vertainen ja Tuula Vuokkomaa. Ryhmää ohjasi Leena Jaatinen ja yhteyshenkilöinä museon puolelta projektissa toimivat museopedagogit Lotta Kjellberg ja Kaisa Kettunen.

Näyttely on avoinna 16.1.2011 saakka ti-su klo 11-19.

Käsityön taiteen perusopetus Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa

-järjestetty opistossa vuodesta 1994 lähtien
-opinnot jakautuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin
-perusopinnot kestävät 2,5 vuotta syventävät opinnot 3 vuotta
-suunnattu aikuisille
-taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta
-keskeisenä tavoitteena oppia luovaa suunnittelua ja kehittää omaa käsityöilmaisua
-opetuksessa painottuvat eri tekstiilitekniikat
-yhteistyöprojektit kulttuurilaitosten kanssa on kiinteä osa opetusta
-seuraava opintokokonaisuus alkaa syksyllä 2011 ja siitä tiedotetaan kevään 2011 opetusohjelmassa
-lisätietoja: Tupu Mentu puh. 09 310 88673 ja Kirsti Soukka puh. 09 310 88636.

Leena Jaatinen

Ensimmäisellä tapaamisella kurssilaisten kanssa tuntui, että olen tekijöiden seurassa noviisina, mutta ei se tahtia haitannut, kun opettajalta saatiin hyvä ”lähtölaukauspaketti” tietoa. Lampaanvillan värikarttoja katsellessa löysin hyvän pohjavärin mattooni ja koinsuojakäsittelylläkin oli valintaani tosi iso merkitys.  Tilasin 2 kg villaa pienen pienestä mallinäytteen pohjalta ja posti toi sen nopeasti. Meleerattu värivalintani oli onnistunut paremmin kuin olisin uskaltanut toivoa; sekoituksessa oli luonnon värejä ( harmaa, ruskea, musta ja valkoinen) ja hieman värjättyä keltaista.
Suunnitelma muuttui hiukan, kun oli järkevämpää tehdä yksi iso matto ja puolittaa se sitten valmiina. Syy moiseen oli se, että matoista varmemmin tulisi samankokoiset. Tein mallitilkun 25×25; pastellivärinen ruutukuvio toiselle – ja toiselle puolelle viininpunaisen kukka-aiheen, joka paljasti, että viininpunainen villa tuli läpi toiselle puolelle, mutta punainen merinovilla ei siirtynyt. Suurensin kukkakuvion mallitilkusta oikeaan kokoon ja leikkasin kukat ja muut kuviot valmiiksi kotona. Vihreän ja ruskean meleerattua hahtuvalankaa käytin elävöittämään kukka-aihettani.
Varsinainen työ tehtiin viikonloppuna. Tasapaksun (160×200) maton alkuvalmisteluun meni koko lauantaipäivä. Matto tehtiin kahdessa osassa, ensin yksi tasapaksu levy (160×200) kukkakuvioineen, sitten toinen saman paksuisen levyn ikkunaruudulliset kuviot molempiin päihin, vaaleanpunaiset neulahuopasuikaleet pystysuunnassa ja vaaleanvihreät vaakasuunnassa. Ruudukon risteyskohdat piti neulata toisiinsa ja samalla kiinnittää ne pohjavillaan; se oli työteliäs ja aikaa vievä vaihe. Näin lauantaipäivä oli käytetty ja paniikki iski, enää yksi päivä, enkä ole vielä huovuttanut yhtään.
Vanhastaan tiesin, että maton rullaus on raskasta tehdä yksin, niin pyysin mieheni ”orjakseni” sunnuntain huovuttamiseen. Aloitin yksin aamulla kukkakuvioisesta puolikkaasta, jos olisi yrittänyt molemmat levyt rullata päällekkäin, olisi lopputulos paksuuden vuoksi saattanut venyä ja kuviot siten kulkeutua väärin. Huovutin rullaten niin kauan, että kukat kiinnittyivät pohjaväriin ja sitten varovasti käänsimme maton ylösalaisin, kuvio alapuolella ja ”kuiva matto” sen päälle kuvapuoli päälläpäin. Orjani tuli tästä vaiheesta alkaen auttamaan minua. Rullattiin, avattiin ja kasteltiin ja yhteistyökin löytyi melkein heti, vaikka voimamme eivät olleet samanlaiset. Kukkakuvio huopui hyvin, mutta ristikkokuvioon tuli ryppyjä, vekkejä ja ”aaltoilua”. Opettajan mielestä työstä tuli hyvä ja tehtaalle konehuovutukseen valmis  matto (n.145×160). Minä en ollut siitä niinkään varma.
Olen lopputulokseen aika tyytyväinen. Kaikkeen en ole, kukan punainen villa tuli kuitenkin hiukan läpi, ”milli-villelle” reunat eivät ole ihan suoria ja mitat ovat suunnitelmaani pienemmät, mutta mitkään noista ei ole katastrofi. Muut ryhmäläiset kielsivät minua puolittamasta mattoa kahdeksi, jota neuvoa olen vielä noudattanut, mutta uskon, että kotimakuuhuone on kahdelle matolleni loppusijoituspaikka. Kokemus kurssista oli useammanlainen: opettavainen, työteliäs, raskas, jännittävä ja mielenkiinto pysyi. Porukassa oli hyvä henki ja kaikki onnistuivat aivan erilaisten ideoittensa kanssa. Onneksi lähdin mukaan, nyt tiedän mitä se on, eikä enää tarvitse huokailla ”miksen mennyt koskaan”. Uskallan tällä kokemuksella suositella kurssia muillekin kiinnostuneille.
Teksti: Maise Vuorio

Huovuttamalla voi valmistaa ihanan ohuen huivin, kun pohjana käyttää esim. valmista silkkihuivia. Joillakin kehräämöillä on myynnissä myös valmiiksi yhteen karstattua villa- ja silkkikuitua. Koska silkkikuitu ei kutistu vanutuksessa, se muodostaa huovan pintaan hauskoja kiharaisia muotoja. Huopaan saa tarttumaan myös kovia metallilankoja, kun joihinkin kohtiin laittaa päälle ohuelti villaa. Kuvassa Mari Hanhiniemen sininen huivi ja huovutettu laukku.

Villakerrosten väliin voi piilottaa vaikkapa lasikuulia tai nappeja. Kun ne poistetaan vanutuksen jälkeen, syntyy hauskoja kolmiulotteisia pintoja. Kuvissa Hanna Ojasen vihreän huivin pintaan lasikuulilla aikaansaatuja onttoja pallukoita ja Soili Kokkosen valkoista nappipintaa.

Kurssilla tehtiin myös perinteisesti huovutettuja kolmiulotteisia muotoja kuten hattuja, leluja ja koristeita. Kuvissa Kati Kivelän kissalelu (vielä ilman silmiä) ja lapsen hattu sekä Eeva Simiö-Ighmourin ruusuhattu.

Teksti: Kirsti Soukka

Lyhennettyjen farkkujen lahkeista on syntynyt vahva farkkulaukku vapaalla tilkkutyötekniikalla. Farkkuneliön sisään on ommeltu huovutettuja neliöitä, jotka ovat jääneet toisen työn ompelujätteenä. Napit, soljet ja kierretty verhonauha on myös kierrätettyä materiaalia. Laukun koko on 36 cm x 35 cm x 10 cm. Työn on ommellut Mirja Torkkel.

Laukku on toteutettu ”Tilkkutyön hurmaa” eläkeläisille –kurssilla, jossa teemana on ollut kolmiulotteisuus, Japani ja laukut.

Outi Honkimaa

Maton valmistaminen on haastava tehtävä ja siksi sen koon, värien ja kuvioiden suunnittelu kannattaa tehdä huolellisesti. Kurssilla tehdään ensin kuvalliset luonnokset, seuraavaksi jokainen vielä huovuttaa mallitilkun, joissa on tulevan maton joku keskeinen kuvioaihe sekä työn oikea paksuus. Vasta tämän jälkeen tilataan kehräämöltä tarvittava määrä villoja; useimmat matot painavat n. 700g/neliö.

Myös maton valmistusprosessi villojen asettelusta huovuttamiseen ja vanuttamiseen on melko vaativaa ja fyysiseti raskasta. Useimmat kurssilaiset lähettävätkin mattonsa huopatehtaalle Keski-Suomeen koneellisesti vanutettavaksi. Puoliteollinen vanutus lisää maton hankauksenkestoa ja tekee siitä hyvin jämäkän.

Kurssilla on vielä muutamia vapaita paikkoja. Jos kiinnostuit, niin kysy lisää työväenopiston toimistosta p. 09 310 88610 (Kurssikoodi 100366 Huopamatto, kurssi alkaa 12.2.2010.)

Tupu Mentu

Kurssin sisältönä oli huopakankaan valmistaminen joko vaatetus- tai sisustuskankaaksi. Kurssi edellytti huovutuskokemusta siinä määrin, että opiskelijoiden oli hallittava tasomaisen kankaan huovuttaminen rullaamalla.

Kurssi alkoi ns. infokerralla, jolloin opiskelijat saivat ideoita omien kankaiden suunnittelua varten. Tutustuimme kuvien ja näytekankaiden avulla mahdollisuuksiin kuvioida huovan pintaa eri väreillä, kuiduilla ja kankailla. Osalla opiskelijoista oli selvillä, mitä he halusivat valmiista kankaasta toteuttaa, joten kankaan menekin laskeminen kuului myös ohjelmaan. Suurimmalla osalla suunnitelmissa oli huovuttaa jakkukangas, osa halusi toteuttaa hameen, joku tyynynpäällisen ja myös jokunen huivi oli suunnitelmissa. Villojen värikartat saivat opiskelijat huumaantumaan siinä määrin, että villojen tilaus täytyi siirtää jokaisen itse tehtäväksi seuraavaan päivään, että heillä olisi edes yö aikaa sulatella ideoitaan ja päätyä juuri sen oikean värin valintaan.

Reilun viikon päästä jatkoimme kurssia ja opiskelijat levittivät pöydille merinoneulahuopiaan, suomenlampaanvillojaan ja niihin sopivia kankaita, silkkikuituja ja kikkarakarvoja. Alku näytti kaoottiselta, kuinka on mahdollista, että jokaiselle olisi riittävästi tilaa levittää villansa, mutta lopulta kaikki löysivät paikkansa ja joku ketterämpi teki alkuvalmistelut lattialla. Vähitellen kaikki pääsivät rullaamaan töitään. Tämä fyysisesti raskas vaihe vaati voimia ja välillä uskonpuute valtasi mielet, koska alussa tuntui, että villalle ei tapahdu mitään. Mutta jälleen kerran se ihme tapahtui ja villakuidut takertuivatkin toisiinsa ja kankaat alkoivat saada lopullisen muotonsa. Perjantai-illasta sunnuntaihin kestänyt uurastus tuotti tulosta ja me kaikki saimme ihastella mitä kauneimpia huopakankaita; aurinkoisen keltaisia, havun vihreitä ja silmiä hiveleviä väriyhdistelmiä. Jälleen kerran vanha sanonta siitä, että kaikki olivat väsyneitä, mutta onnellisia piti paikkansa ja myös kurssin opettajana sain kokea onnistumisen elämyksiä.

Leena Karhu