Joka kevät täytyy tehdä jotain päätöksiä ja muutoksia elämään. Täksi kevääksi valitsin kursseille osallistumisen. Aina on pitänyt, mutta…
Helmivirkkauksen alkeiskurssilla virkattiin helmistä ja langoista mm. koruja, kännykkäkukkaroita,
pussukoita ja jouluisia koristeita.
Helmipäivänä voit kokeilla erilaisia helmitöitä ennen ja jälkeen luentoa. Työpajoissa ommellaan koruja, tehdään tähtiä ja virkataan metallilankaa. Työpajoihin osallistuvilta peritään materiaalimaksu.
Helmet ovat todennäköisesti ensimmäinen kestävä koriste, jonka ihminen on tuottanut. Helmiä on käytetty koristeena ja arvoaseman merkkinä jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten.
Lasihelmien välke on vastustamaton! Pienistä värikkäistä helmistä voi tehdä mitä ihanimpia koruja, koristeita ja käyttää niitä kirjonnassa. Työväenopiston Helmipäivänä on tänä vuonna teemana helmikirjonta. Helmikirjonnasta saa asiantuntijalta aimo annoksen tietoa Helmien klassista kauneutta –luennolla. Helmikirjottuja töitä voi ihailla vitriininäyttelyssä ja työpajoissa voi kokeilla itsekin helmikirjontaa.
Työväenopisto järjestää paljon opetusta aikuisille, mutta ohjelmasta löytyy myös kursseja, joilla lapsi työskentelee yhdessä aikuisen kanssa.
Vuosisatoja ovat ihmiset ympäri maailmaa luoneet mitä monimutkaisimpia helmitöitä ainoastaan helmiä, neulaa ja lankaa käyttäen. Helmitöiden monipuolisuus usein yllättää aloittelevan ja välillä pitkäänkin helmitöitä tehneen harrastajan.