
Onnistumisen ja ilon tunne on silminnähtävää, kun epämääräinen paperipino, pahvit, liimat, langat ja kluutit muuntuvat useiden työvaiheiden jälkeen ensimmäiseksi itse tehdyksi kirjaksi.Kirjansidonta ei vaadi kalliita investointeja, ei laitteita eikä erikoisvälineitä. Monia kotoa löytyviä tarvikkeita voi mainiosti hyödyntää kirjaa sidottaessa. Kirjansidontakurssilla opitaan kaikki noin parikymmentä kirjan valmistamisen eri työvaihetta. Voit antaa mielikuvituksesi lentää vapaasti kirjaa suunnitellessasi. Kirjasi voi olla joko runo-, muisti-, päivä- tai vieraskirja. Se voi olla myös leike- tai reseptikirja, albumi tai vaikka kalenteri.
Kirjonsidontakurssilta saat valmiuksia niin länsimaiseen, perinteiseen kirjansidontaan kuin myös historiallisten lankaselkäisten kirjojen sitomiseen. Ilman kurssia on hankala päästä sitomisen alkuun sekä oikeiden materiaalien hankintaan.
Kirjansidonta on mielenkiintoista ja tarjoaa aina jotain uutta opittavaa monien mahdollisuuksien kirjosta, siihen on helppo jäädä koukkuun. Useat opiskelijat ovatkin jatkaneet sidontaharrastustaan kotona, yltäen taidoissaan liki ammattimaisiin mittoihin.
Soili Kokkonen
Ei kommentteja
Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!