Qvidi-Mina -jakku työn alla

Kuva: I. Pihlhjerta

Tuottaako pitkäaikainen uurastus toivotun lopputuloksen? Onko koko sopiva? Joko paloja on tarpeeksi? Onnistuiko värien sommittelu? Ensimmäinen sovitus lähestyy ja se jännittää.

Monta iltaa olen ommellut paloja yhteen. Villatakin kokoaminen on hidasta, vaikka kyse on vain jonkinlaisesta harsimisesta. Pääntien kohta oli hankala – se onnistui vasta, kun maltoin piirtää kaavaan apuruudukon.

Isoäidin neliöitä

Virkkaamani palat ovat 3,5 cm x 3,5 cm. Niitä tarvitaan melkoinen määrä. Vaan voiton puolella tässä jo ollaan! Yli 500 palaa on valmiina. Osan paloista jouduin karsimaan. Olin kokeillut eri lankoja, kuten ohutta mohairia ja lopputuloksena oli liian suuria paloja, jotka olivat lisäksi hieman paksuja ja jäykkiä.

Reunat haluaisin virkata syvästä, tummasta lilasta langasta ja varmaan koristepistotkin tulevat olemaan tummat. Ongelmana on se, että tummat lankani ovat jo vähissä ja tarpeeksi ohutta on vaikea saada. Olen käyttänyt ohutta kampalankaa kolminkertaisena ja yritin ratkaista ongelmaa värjäämällä. Sävyt ovat kyllä kauniita, vaan aika vaaleita, vaikka värjäysvärinä oli tumma lila. Ehkä löydän sopivan kevyen langan, jonka virkkaan yksin- tai kaksinkertaisena.

Olen kertonut pitkäaikaisesta villatakkiprojektistani  jo aikaisemmin kahdessa jutussa; Qvidi-Minan villatakki valmistuu joskus ja Virkkausinnoitusta saamassa. Tarinalle on vielä luvassa jatkoa…

Inga Pihlhjerta, 28.8.2010

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi:

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Helmivirkkauskurssin satoa
Pitsinvirkkuu on rentoutumiskeino
Koukkuamisen saloja Käsityökahvilassa
Neulegraffitti yllättää!
Menovinkkejä lähiviikoille
Tilkkupeittojen maailmanennätystempaus Senaatintorilla la 1.10.
Ulla Meskanen
Kierrätystehdas-tapahtuma on taas takana
Käsityö ja käsityönopetus juhlivat
Päivä hyväntekeväisyydelle 5.3.2011