Opettajat kaavaopissa

Kuva: I. Pihlhjerta

Kymmenkunta työväenopiston vaatetuksen opettajaa osallistui kesäkuun alussa kaksipäiväiseen koulutukseen, jossa tutustuttiin Grafis -kaavoitusohjelmistoon ja opeteltiin mm. valmiiden mittataulukoiden käyttöä, niiden muuttamista omille henkilökohtaisille mitoille ja vartalon muodoille, kaavojen kuosittelua suunniteltua mallia vastaavaksi sekä tulostamista. Kouluttajana oli Liisa Turtiainen.

Ohjelmistossa on useita eri kaavajärjestelmiä mittataulukoineen naisille, miehille ja lapsille sekä runsaasti interaktiivisia peruskaavoja ja yleisimpien mallipohjien mukaan kuositeltuja kaavoja eri kaavaväljyyksillä. Alkuun uuden ohjelman opettelu on tietenkin hieman vaivaa vaativaa, mutta interaktiivisuus tuntui mukavalta. Jos on ohjelman avulla muokannut jakun kaavan, kuositellut siihen kauluksen ja muuttanut sen jälkeen mieltään (mikä naisille sallittakoon) esimerkiksi pääntien koon ja kauluksen avautumisen suhteen, niin ohjelma tekee vaivattomasti kaulukseen ja miehustaan tarvittavat muutokset. Tulostaminen onnistuu A4-arkeille.

Opistoon on hankittu lisenssit Grafis -kaavoitusohjelmistoon. Sitä voi opistossa käyttää samanaikaisesti kahdelta koneelta. Tavoitteena on ottaa ohjelma käyttöön pikku hiljaa kaavoituksen ja vaatetuksen opetuksessa.

Inga Pihlhjerta & Outi Honkimaa

Inga Pihlhjerta, 11.8.2010

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi:

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Kahisevasta kansainväliseen -luentosarjaa seurattiin myös etänä
Sielunlämmittäjä
Menovinkkejä lähiviikoille
Sielujen lämmitystä Oulunkylätalossa
Uusia kursseja alkamassa!
Smokkipoimuja
HKo-opiskelijoiden vaatteiden uudet muodot
Verhoistako vaate lapselle?
Pohjoismaiset kansallispuvut
Ajankohtaista kansallispuvuista