
Työväenopisto järjestää paljon opetusta aikuisille, mutta ohjelmasta löytyy myös kursseja, joilla lapsi työskentelee yhdessä aikuisen kanssa. Monet käsityötekniikat soveltuvat lastenkin kanssa työskentelyyn, kunhan valitaan yksinkertaisempia malleja ja työtapoja ja aikuinen voi tukea vaikeampien vaiheiden läpi. Pienimmät lapset innostuvat esimerkiksi värileikistä kankaan pinnalla tai käsien upottamisesta saippuaveteen huovutuksen alkaessa. Cernit-massasta saadaan muovailtua helmiä, jotka paistamisen jälkeen kestävät kovempaakin käsittelyä.
Lapsi-käsite on opiston kursseilla joustava. Olemmehan aina, iästäkin riippumatta, vanhempiemme lapsia, tätiemme siskontyttöjä jne. Kursseillani onkin vain alaikäraja ja mallitöitä sekä ideoita löytyy monentasoisille.
Hienoa lasten kanssa työskentelyssä on heidän vahva läsnäolonsa ja usein selkeät mielipiteet. Värioppeja ja sommittelun perusteita ei tarvita, kun lapsen oma näkemys ohjaa työskentelyä. Kurssilla lapsi saa myös omaa aikaa mukana olevan aikuisen kanssa keskustellen ja puuhaten. Kenties kurssilta saa alkunsa uusi yhteinen harrastus.
Lastenkin kanssa voi harrastaa kierrättämistä. Tarpeettomista helmikoruista voi tehdä uusia koruja ja laatikosta voi napata mukaan myös vaikkapa nappeja. Vanhat vaatteet heräävät uuteen elämään esimerkiksi kukkakedoksi tai autokuvioilla. Helmikorukurssilla on syntynyt korujen lisäksi monia liskoja ja hiiriä. Käsityökursseilla myös pojat saavat mieluista puuhaa. Tekemisen ilo ja osaamisen ylpeys näkyvät lapsista ihailtavan välittömästi.
Maija Valtola
Kyllikki, 26.5.2010
Lasten kanssa on todella hauska työskennellä!