
Tekstiilityönopettajana haen jatkuvasti uusia vinkkejä opetukseen. Kierrätysinnostuksen muodostuttua elämäntavaksi, monet kiinnostavat käsityö- ja askartelutekniikat ovat liittyneet tuunaukseen. Vanhan uudistamiseen liittyy myös kirjojen käyttö laukkumateriaalina.

Sain idean kirjojen kierrätykseen eräältä kollegaltani. Hän oli nähnyt jossain käsilaukkuja, jotka oli valmistettu kirjojen kansista. Kiinnostuin asiasta välittömästi. Vanhat kannet ovat uskomattoman kauniita. Kirjoja saa jopa ilmaiseksi kirjastojen ja kierrätyskeskuksien poistotiskeiltä. Suunnitellessani laukkuja kokeilin erilaisia valmistustekniikoita. Käytin valmistamiani tuotteita testatakseni toimivuutta. Opettamani tekniikka onkin syntynyt yrityksien ja erehdyksien kautta. Myöhemmin olen törmännyt myös muihin tapoihin valmistaa kirja-laukkuja.
Hyvä laukkumateriaali, kirja, on tarpeeksi suuri tarkoitukseensa. Paksuun kirja-laukkuun mahtuu enemmän tavaraa. Toisaalta, iltamenoihin suunnitellun laukun tarvitsee pitää sisällään vain puuteri, huulipuna ja luottokortti. Ehdotonta kuitenkin on, että käytettävän kirjan kannet ovat hyväkuntoiset ja ehjät. Hyvä laukku on tehty kantajalleen. Siinä on jotain persoonallista. Kirjojen kannet voivat viitata suoraan omistajansa ammattiin, esimerkiksi siten, että lakinainen saa tietysti lakikirjasta valmistetun laukun. Toisaalta, kaunista pintaa voi käyttää taustana, johon voi kiinnittää koruja, kuvia tai nauhoja. Kirjasta tulee kestävämpi, jos kannet käsittelee lakalla.

Laukun hihna voi jatkaa koristelun tyyliä. Sen voi punoa, pujotella helmistä, ommella – vain mielikuvitus on rajana. Kestävä ja siisti kiinnitys tulee esimerkiksi siten, että kirjan kansiin porataan reiät hihnoja varten ja itse reikä peitetään purjeheloilla tai sirkoilla. Vuoritus viimeistelee laukun. Materiaali antaa laukun sivuissa ylimääräistä avaamisvaraa. Vuoritus näkyy hieman. Kangasvalinta voi shokeerata, olla ”se juttu”, tai se voi jatkaa hillitysti laukun ulkokuoren, kirjan kansien linjaa. Vuorituksen yhteyteen kannattaa suunnitella mahdolliset taskut ja laukun kiinnittämistapa.
Laukun valmistus aloitetaan kirjan sivujen poistamisella. Tarvittaessa kansien sisäosaa tuetaan paperilla tai kankaalla. Tukeminen tuo erityisesti kirjan selkämykseen usein kaivattua lisätukevuutta. Seuraavaksi piirretään vuorin kaava kirjan kansien avulla. Kaava jätetään hetkeksi sivuun. Kannet koristellaan ja lakataan. Lakan kuivumisen aikana voidaan valmistaa kaavojen mukainen vuori, taskut ja kiinnitys sekä erillinen hihna. Hihna kiinnitetään ensimmäisenä kirjan kansiin. Sitä seuraa vuori. Tukevin vuorin kiinnitys saadaan kuumaliiman avulla.

Kevään 2011 kurssilaiset olivat eri-ikäisiä, pääosin aktiivisia työväenopiston asiakkaita. Monet olivat innostuneet kurssista sen erikoisuuden vuoksi. Harva oli kuullut tekniikasta tai edes osasi ajatella miltä valmis laukku-kirja näyttäisi. Info-kerta tutustutti materiaaleihin ja malleihin. Väliviikko antoi aikaa suunnitella omaa laukkua, tai useampia sekä hankkia materiaaleja. Työskentelyviikonloppu oli intensiivistä, luovaa ja hauskaa aikaa. Kurssilaiset olivat ahkeria laukkutehtailijoita, jotkut valmistivat jopa useita laukkuja. Kaikki me opimme myös toisiltamme. Kunkin oma tyyli toi lisämaustetta perusohjeeseen. Tekniikka, askartelun ja ompelun yhdistelmä koettiin hauskaksi ja monipuoliseksi.
Teksti: Marika Sarha
Ei kommentteja
Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!