
Ensimmäinen porras Hyväksi kotiompelijaksi –opinnoissa on takana. Hameet ovat nyt valmistuneet ja ensiaskeleet cat walkilla otettu. Eikä tässä ole vielä kaikki. Prosessi on myös kuvattu hienosti esittelykansioihin.
Kaikki siis alkoi tuotesuunnittelusta. Pienin rajauksin kaikki saivat suunnitella itselle haluamansa mallin. Alussa kaikki oli tietenkin kaaosta, josta pikku hiljaa varsinainen malli hahmottui. Malli kuvattiin tarkasti edestä ja takaa. Toteutuksesta laadittiin työjärjestys, jonka toteutumista seurattiin. Prosessin valmistuminen koottiin esittelykansioihin, jotka sisältävät osuudet suunnittelusta, kaavoista, materiaaleista ja valmistuksesta sekä oman arvion onnistumisesta. Tästä kaikesta jokainen sai palautteen opettajalta sekä opiskelijatovereilta.
Esittelytilanne oli jännittävä! Ei riittänyt että hame oli valmistunut, sen piti vielä istua hyvin ja näyttää hyvältä päällä. Materiaalin suhde malliin ja käyttökohteeseen herättikin eniten kritiikkiä. Näitä taitoja syvennämmekin kaiken kaavoituksen ja valmistuksen lisäksi puseron ompeluun siirryttäessä.
Outi Honkimaa


Iris Sundberg, 29.3.2010
Oppimisprosessi itsesuunnitellusta hameen luonnoksesta monien vaiheiden kautta valmiiksi kaavoitettuun ja ommeltuun tuotteeseen on ollut äärimmäisen intensiivinen. Olen saamassa avaimet oman tyylini toteuttamiseen itseäni parhaiten tyydyttävällä tavalla. Huikea kokemus!