7.–9. kesäkuuta järjestetään Ommel 2019 -festivaali Espoon Suurpellossa Opinmäki kampuksella. Saman katon alle muodostuu ompelijoiden paratiisi yhden viikonlopun ajaksi. Samasta paikasta löytyy loputon määrä ihania kankaita, ideoita ja hyvää seuraa. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

Työväenopisto tarjoaa tapahtuman aikana kolme erilaista, maksutonta työpajaa.

Pehmoeläimiä pienille lapsille. Hahmoilla on nappisilmät.

Perjantaina 7.6. pajassa ommellaan Pehmo-Kaveri oman suunnitelman pohjalta tai valmiin mallin mukaan. Yli 10-vuotias lapsi voi osallistua pajaan yksinään, nuorempi lapsi tarvitsee avukseen aikuisen.
Onko sinun Pehmo-Kaverilla kaksi vai kolme silmää?

Lauantaina 8.6. Kaksi tetranmuotoista kaavapainoa, jotka on tehty farkuistaompelupajan aiheena on farkkujen materiaalin hyödyntäminen erilaisissa ompelutöissä. Tässä pajassa voit valita minkä tuotteen ompelet.
Ompelijalla on aina käyttöä ranteeseen sujautettavalla neulatyynylle tai kaavapainolle, joka pitää kaavapaperin paikoillaan kaavan piirtämisen aikana.
Farkun lahkeesta syntyy myös kiva kassi, joka tulee tarpeeseen, kun on tehnyt hyviä kangashankintoja.
Johto-Kala puolestaan auttaa pitämään puhelimen laturi- ja kuulokejohdot järjestyksessä kassin pohjalla.

Sunnuntaina 9.6. pajan aiheena on silityskinnas, joka on jokaisen ompelijan oivallinen apuväline hankalien kohtien silityksessä.

Silittäjän apuväline silityskinnas, joka pujotetaan käteen.

Lisäksi työväenopisto tarjoaa luentoja ja tietoiskuja. Tässä ohjelmatarjontaa ja tarkemmat ajat.

Luennot

Kansallispukujen rikkautta – perustietoa hienouksilla höystettynä
la 8.6. klo 14-14.45
su 9.6. klo 11-11.45
Luennoitsija Inga Pihlhjerta

Tietoiskut

Hyväksi kotiompelijaksi
Uudet Hyväksi kotiompelijaksi ryhmät aloittavat syksyllä 2019. Tule kuuntelemaan tarkemmin koulutuksesta.
pe 7.6. klo 16-16.50
la 8.6. klo 10.30-11
su 9.6.klo 15-15.30
koulutuksen vastuuopettajat Leena Karhu ja Outi Honkimaa

Ompelua oppimaan työväenopistoon
Opisto tarjoaa monipuolista käsityönopetusta. Tule kuuntelemaan ja saamaan lisätietoja opetuksesta. www.ilmonet.fi sivuilla julkaistaan syksyn 2019 opetustarjonta 10.6.
la 08.06.2019 17:00 – 17:30
su 09.06.2019 10:30 – 10:50
Helsingin työväenopiston johtava käsityönopettaja Inga Pihlhjerta

Tapahtuma on avoinna pe 7.6. klo 12–19, la 8.6. klo 10–18 ja su 9.6. klo 10–16.

Opinmäen kampus, Lillhemtintie 1, 02250 Espoo

Lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.ommel.fi/ommel-2019/

Tervetuloa ompelemaan!

Muutama idea vielä farkkupajan töistä:

Farkkukankaasta tehtyjä kukkia.

Farkkukankaasta tehty esim. puhelimen johdoille säilytyskotelo, kala.

Johto-Kala

Teksti Minna Apélgren
Kuvat Minna Apélgren ja Tiina Mikkelä