Suomi 100 vuotta: Kuinka vaatteita on uudistettu, korjattu ja muutettu?

Vaatteiden korjaaminen ja muodistaminen on ollut elämäntapa ja itsestäänselvyys vuosikymmenien ajan. Se on ollut välttämättömyys, mutta myös mahdollistanut muodin seuraamisen ilman suuria kustannuksia. Ompelutaito on lisännyt naisten itsenäisyyttä vaatehankintojen suhteen.

Ennen valmisvaatteiden massatuotantoa vaatteet ja tekstiilit käytettiin monissa kodeissa loppuun asti, paikattiin, käännettiin kuluneita kohtia piiloon, aikuisten vaatteista ommeltiin esim. vaatteita lapsille. Viimeinen tehtävä kuluneille vaatteille oli räteiksi tai matonkuteiksi päätyminen. Näin tehdään vieläkin vaikkei samassa määrin.

Päivi Aikasalon väitöskirja ”Seuratkaamme järkevää ja terveellistä muotia” perustuu mm. Kotilieden artikkeleihin 1920-60-luvuilta. Alla on poimittu vaatteiden uudistamiseen liittyvää tekstiä:

1920-30-luku: Vuonna 1923 naisten kuuli usein huokaavan: ” Mikäpä olisi käydessä aistikkaasti ja hienosti puettuna, kunhan vain olisi rahoja”. Vaatteiden muodistaminen oli erityisen suosittua 1920- luvulla ja 1930-luvun alussa. Kyse ei ollut vain vaatteiden korjauksesta vaan nimenomaan uusimisesta uutta muotia vastaavaksi. Tämä vaati tietoa ja taitoa, mutta oli hyvin palkitsevaa. ”Pukukappale toisensa jälkeen kiersi uusimisinnosta vapisevien sormien lomitse ja muotilehdissä valistettu katse viivähti helmakäänteissä ja muissa paikoissa, joissa saattoi piileskellä mahdollisuus”.

Kotiliedessä esitettiin kuvin ja ohjein miten vanhasta saa uutta vähin kustannuksin. Epämuodikkaat vaatteet voitiin erilaisilla lisäkappaleilla ja yksityiskohdilla, kuten napeilla, ruseteilla, kauluksilla, hihansuun koristeilla ja huiveilla saada muodikkaiksi. Puku voitiin myös uusia kirjontakoristelulla. Mutta aina ei uudistaminen ollutkaan ongelmatonta. Vuonna 1930 hameenhelmat olivat paljon pidempiä kuin aikaisemmin. Lyhyet hameet neuvottiin pidentämään käänteestä tai jatkamaan toisella kankaalla, jolloin piti ommella somiste samasta kankaasta puvun kaulukseen ja hihansuihin, jotta kokonaisuus säilyy yhtenäisenä.

1940-luku: Sotavuosina muodikkuus tuntui olevan toisarvoinen asia, silloin keskityttiin vaatettamaan sotilaita. Muodin muuttuminen näytti pysähtyneen, mutta sitä pyrittiin kuitenkin noudattamaan pula-ajalle tyypillisillä keinoilla kuten koristelemalla ja korjaamalla vanhoja vaatteita lähes epätoivoisesti. Kirjassa haastateltu Kaarina kertoi pula-ajan olleen ”semmoista yhtä purkamista”, kaikki vaatteet tehtiin vanhoista, esimerkiksi Hämeen kansallispuvusta hänelle tehtiin koulupuku. Myös neuleita purettiin ja tehtiin uusia tuotteita.

Erityisesti 1943 ja 1945 Kotiliedet kertoivat uusista ideoista vaatepulaan. Esimerkiksi vanhoihin säkkeihin kätkeytyi arvaamattomia mahdollisuuksia: vanhasta säkistä saattoi valmistaa äitiysliivit, kaksi ihastuttavaa tyynyliinaa tai häälahjaksi sopivan pöytäliinan. Jopa pahoin repeytyneen säkin toisesta puolesta oli valmistettu kauniisti koristeltu esiliina. Paksuista sivuverhoista puolestaan valmistettiin lämpimiä ja pehmeitä pukuja sekä jakkuja ja ohuemmista puseroita upottamalla niihin pitsejä ja ommellen reikäommelta koristeeksi. Myös liinavaatteet ja muut kodin tekstiilit otettiin käyttöön vaatekankaiksi.

Hyvin tavanomaista oli vanhojen vaatteiden käyttö uusiin vaatteisiin: Vauvalle tehtiin ”potkimahousut” äidin vanhasta sukkaparista ja alushousut vanhojen trikoohousujen vahvimmasta kohdasta. Yhdestä huivista sai ”valepuseron”, jota pidettiin vain, kun jakkua ei ollut tarkoitus riisua.

Ompelutekniset ratkaisut olivat kekseliäitä, jotta vaatteiden elinikää pidennetään: hame neuvottiin tekemään kuudesta saman suuruisesta kaitaleesta, näin hametta voi aina kääntää eli hame kuluu tasaisesti joka puolelta. Erittäin vaativaa oli tehdä naisten kävelypuku miesten vanhoista puvuista tai sotilaspuvuista. Se vaati aikaa, taitoa ja kärsivällisyyttä.

Sukkien korjaus oli itsestään selvää työtä myös parempina aikoina, mutta pula-aikana korjauslangoista oli pulaa. Kekseliäs ratkaisu korjauslangaksi löytyikin hiuksista. Se oli ohuena, kestävänä ja kaikkiin väreihin sopivana mitä käytännöllisintä. Sitä oli helposti saatavilla, vaikka vaaleatukkaisen pitikin turvautua tummatukkaisen ystävättärensä kutreihin tummaa korjatessa ja toisinpäin.

Myös vuonna 1943 oltiin ongelmien edessä, jos haluttiin seurata muotia, koska entisen puvun olkalinja oli liian kapea ja ”mielessä kajasteli miesmäisesti pidennetty olkapää”. Pääntie taas oli liian avara ja nyt siihen olisi pitänyt kiinnittää pieni kaulanmukainen kaulus. Kotiliesi neuvoo tässä: ” Tällöin oli varminta järjestää selkäpuoli ja mahdollisesti hihat samanvärisiksi, etupuoli saattoi olla useammastakin erivärisestä kankaasta koottu”.  Muodistaminen oli täydellisesti onnistunut jos pukua saattoi uusimisen jälkeen luulla täysin uudeksi. Tekstiili- ja vaatepulasta selvittiin ilmeisesti juuri ompelu- ja korjaustaidon sekä kekseliäisyyden ja ahkeruuden ansiosta.

1950-luku: Pula-aika ja siihen liittynyt pakollinen korjaaminen jatkui vielä pitkään. Kotiliesi antoi lukijoille korjausohjeita ja vinkkejä siitä, miten vaatteiden korjaaminen ja kulumisen ennaltaehkäisy olisi järkevää. Kotiliesi etsi puutteestakin myönteiset piirteet ja teki välttämättömyydestä hyveen pakinalla kuinka vaatteiden ompelu vanhoista vaatteista oli ”pelkkää huvia ja iltapuhdenäpertelyä”. 50-luvulla alettiin kuitenkin myös kritisoida liiallista korjaamista.  Tekstiilien saatavuus ja vaurastuminen helpottivat vanhojen vaatteiden korjauspaineita.

1960- luku- nykypäivä: Valmisvaatteiden tuotanto, hintojen halpeneminen massatuotannon vuoksi ja kotitalouksien varallisuus lisääntyivät niin ettei ihmisten ollut pakko ommella vaatteita tai muodistaa ja korjata vanhoja vaatteita kuten ennen.

Nykypäivänä kestävä kehitys, ympäristövaikutukset, eettisyys ja ekologisuus kannustavat meitä ostamaan käytettyä ja laatua, ”tuunaamaan” ja korjaamaan vaatteita. Jatkamme itsenäisyysajan taitojen ja tietojen soveltamista omiin vaatteisiimme. Nykyajan upeat ideat vaatteiden muuntamiseksi uusiksi tuotteiksi on huikeaa ja inspiroivaa, se antaa hyvää mieltä monella tavalla.

Teksti: Mia Porter

Kuva 1920- luvun Kotilieden artikkelista ”Vanhasta uutta – vähin kustannuksin”: Vasemmalla olevat ”uudet” muodikkaat puvut on muodistettu oikeanpuoleisista kimonopuvuista.

0 Kommenttia

Jätä kommentti