Tuntiopettaja Juki Nieminen: Elämäntapana käsityöläisyys

Olen Juki Nieminen, työväenopiston sivutoiminen tuntiopettaja. Työväenopistossa tehtäväni on ollut kymmenen vuoden ajan pitää erilaisia puutyöhön ja huonekalujen kunnostukseen liittyviä kursseja. Toimin päätyössäni nuorten parissa kädentaitojen ohjaajana.

Koen työväenopistossa opettamisen edelleen yhtä mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi kuin aloittaessani kymmenen vuotta sitten, sekä myös mahdollisuutena kehittää omaa ammattitaitoani. Aikuisten parissa toimiminen on lisäksi loistavaa vastapainoa päätyölleni nuorten parissa. Vaikka opetettavat asiat ovatkin osittain samoja, niin lähestymistapa niiden välillä on kovin erilainen ja tasapainoilu molempien töiden välillä vaatii joskus melkoista muuntautumiskykyä. Useasti huomaan jomman kumman roolin jääneen päälle ja vieläpä ihan väärään aikaan…

Käsityöläisyys on minulle enemmänkin elämäntapa kuin pelkkä ammatti. Se vaikuttaa kaikkeen ja on läsnä jatkuvasti. Useasti en pystykään erottamaan työtäni ja vapaa aikaani, vaan kaikki liittyy kaikkeen.

Suhtaudun myös intohimoisesti musiikkiin sekä soitan ja teen musiikkia. Tällä hetkellä omassa kotistudiossani syntyy apurahan turvin omakustannelevy muusikkoystäväni kanssa. Levyn tekemiseen huomaan useasti saavani inspiraatiota käsityöläisyydestäni sekä ihmisistä, joiden parissa työskentelen.

Työväenopistossa opettamista olen ajatellut jatkaa niin kauan kun minulle suodaan siihen mahdollisuus ja ihmiset ovat kiinnostuneita niistä arvoista jotka itse koen tärkeiksi. Tämä on minun tapani toteuttaa itseäni ja tärkeä osa elämääni. Useasti vieläkin huomaan toistelevani alkuaikojen kysymystä: ”Maksetaanko tästä työstä tämän kaiken lisäksi vielä palkkaakin?”

Teksti: Juki Nieminen

1 Kommenttia

Jätä kommentti