Käsityön tuntiopettajamme Seija-Sisko Mustonen

Kuulun niihin ihmisiin, joiden käsityöharrastus on muuttunut työksi. Olen ommellut ja neulonut jo lapsesta saakka ja olen aina pitänyt käsillä tekemisestä.  Ei minusta varmaankaan pitänyt tulla tekstiilityön opettajaa, mutta päivääkään en ole katunut valintaani.   

Löysin vähän aikaa sitten vanhan penkkarilauluni, jossa Jätkän humpan sävelin on kuvattu lukioaikaista käsityön tekemistäni näin: ’Illan suussa, pulla suussa, Sisko tuumii näin: luen ruotsin, vaikk’ on vaikee kielioppi sen. Avaa kirjan, ottaa puikot, sitten käteensä ja svenska muuttuu pipoksi.’

Olen työskennellyt työväenopiston tuntiopettajana reilut parikymmentä vuotta ja olen yhä yhtä innostunut kuin alkuvuosina. Työ antaa paljon: on mukava opettaa motivoituneita opiskelijoita, jotka haluavat oppia aina uutta. Tiimarin muutaman vuoden takainen muovipussiteksti kuvaakin työväenopiston kädentaitojen opiskelua hyvin: ”Tärkeintä ei ole se, mitä teet, vaan se, mitä tekeminen sinulle tekee”. Opetustyö on nimenomaan vuorovaikutusta:” Antaessaan saa ja saadessaan antaa”. On ollut upea seurata opiskelijoiden kekseliäisyyttä ja mielikuvituksen voimaa. On myös opettavaista pohtia yhdessä, voisiko jonkun asian tehdä toisin – tai vaikka kääntää työn ylösalaisin.

Olen koulutukseltani erityistekniikoiden AMK artenomi ja tekstiilityönopettaja ja opetan monenlaisia käsitöitä. Rakas opetusaineeni on koneneulonta, koska se on toisaalta luovaa ja vapaata ja toisaalta teknistä ja tarkkaa. Lopputuloksena voi olla suuri, monimutkainen tuote tai pieni ja nopea neule. Erilaiset virkkauksen ja neulonnan erityistekniikat ja muut lankatyöt ovat sydäntäni lähellä. Olen myös vuosien varrella ”hurahtanut” punomiseen. Paju, olki, paperi, kahvipussit ja muut kierrätysmateriaalit ovat vieneet mennessään. Pajusta voi tehdä perinteisiä koreja tai oman suunnitelman mukaisia pieniä tai suuria tarve-esineitä tai pihakoristeita. Paperi taipuu taas koreiksi, rasioiksi ja upeiksi koruiksi. Kahvipusseista voi punoa vaikka kasseja tai ”bling-bling”-juhlalaukkuja. Erityinen viehätys on punotuissa koruissa. Materiaalina voi olla mikä tahansa taipuva materiaali ja kun mittakaava on pieni, on lopputulos usein häkellyttävä. Korun voi punoa vaikka rantakiven ympärille. Metallilankakorujen valmistamista opetan myös mielelläni. Tekniikat ovat monipuolisia ja materiaalien yhdistämismahdollisuudet loputtomat, värimaailmat vaihtelevat ja lopputulokset ovat yksilöllisiä, jokaisen tekijän itsensä näköisiä. Virikkeitä ja ideoita on maailma täynnä, niistä kukin voi kehitellä oman ”juttunsa”. Erilaisten tekniikoiden yhdistäminen on myös hauskaa. Koneneulonta, vanuvat langat ja ohuet kankaat, hieman koneparsintaa ja laskostusta, koko hoito pesukoneeseen ja lopputuloksena on vapaasti vanutettu asuste. Tietysti tarvitaan rohkeutta kokeilla. Sitten vielä erilaiset kierrätettävät pehmeät kangasmaiset materiaalit mukaan –  kankaat, nauhat, vetoketjut ja langat –  leikkaamista, yhdistämistä, kirjontaa – ja taas on uusi tuote valmiina.  Maailmalla liikkuessani etsin tietämättäni uusia ideoita ja tekniikoita ja niiden yhdistämis- ja soveltamismahdollisuuksia.  Opiskelen myös mielelläni uutta, jota voisi sitten soveltaa omilla tulevilla kursseilla.

Seija-Sisko Mustonen

0 Kommenttia

Jätä kommentti