Soja Murto-Hartikainen; kansallispukuanarkisti ja -konservatiivi samassa paketissa

Mie olen kansallispukuanarkisti ja -konservatiivi samassa paketissa. Päätyöni on omassa yrityksessäni kansallispukujen kutominen, kirjonta ja ompeleminen. Sivupolku vie sarafaanien ja feresien maailmaan.

Vastapainoksi yksin pakertamiselle ja nyhertämiselle opetan opistoissa. Vakituisesti pidän kotipaikkakunnallani Imatran työväenopistossa kansallispukujen ompelukurssia ja ruumiinkuntoa pidän yllä opettamalla siellä myös FolkJamia kahdesti viikossa. Helsingin työväenopistoon olen tutustunut niin opiskelijana kuin openakin. Käyn silloin tällöin pitämässä luentoja, työpajoja tai viikonloppukursseja sarafaaneista ja fereseistä. Opiskelijana olen osallistunut kansallispukualan seminaareihin.

Kurssien pito antaa opettajalle huimasti, kun vaan huomaa ottaa vastaan. Keskustelut opiskelijoiden kanssa avaavat silmiä ihan uusiin suuntiin, pakottavat miettimään tuttuja asioita uusilta kannoilta ja tietysti tuovat myös mukavan aikuiskontaktin – opetuksen lomassa voidaan sujuvasti keskustella vaikkapa suunnistuksesta tai lastenkasvatuksesta.

Mainitsin olevani kansallispukukonservatiivi. Janoan tietoa siitä, miten kansallispukujen esikuvat on tehty ja puettu, millaisissa yhteyksissä niitä on käytetty, miten osia on yhdistelty ja mitä ne ovat kantajalleen merkinneet. Haluan omassa ja asiakkaideni kansallispuvuissa toteuttaa mahdollisimman tarkasti esikuvien materiaalit, tekniikat ja luonteen.

Kansallispukuanarkisti olen ehkä siinä mielessä, etten niele purematta oikein mitään. Minulle ei riitä, että saan tiedon, haluan saada myös ymmärryksen. Esikuvamateriaali ei valehtele, mutta sitä tulkitsevat ihmiset, omista näkökulmistaan. Haluan myös herättää keskustelua siitä, mitä myönnytyksiä kansallispuku antaa nykyajalle. Saako kansallispuvun kanssa käyttää silmälaseja? Aurinkolaseja? Toppatakkia? Saako kansallispuvussa mennä hautajaisiin? Saako siinä juoda alkoholia? Saako kansallispuvun osia käyttää muiden vaatteiden kanssa? Saako nainen käyttää miehen kansallispukua?

Kansallispuvun historia on lähes 130-vuotinen. Sinä aikana kansallispukuja on tehty hyvinkin kevyesti esikuvia muistuttaviksi ja viime vuosikymmeninä hyvinkin tarkasti esikuvien mukaisiksi. Ja kaikkea siltä väliltä. Koko kansallispuvun historian ajan on kiivaasti keskusteltu siitä, millaisia pukujen tulisi olla. Yhdelle kansallispuvun viehätys ja tunneside tulee peritystä, 1950-luvulla puoliteollisesti tehdystä puvusta. Hänelle ainoa oikea puku on sellainen. Jollekin toiselle tärkeintä on toistaa tarkasti esikuvia ja luoda näin yhteys esivanhempiin. Kolmas näkee hauskoja, kauniita vaatteita ja haluaa ottaa ne käyttöön sen suuremmin asiaa tunteilematta. Kansallispuku on kansallista omaisuutta. Kenellä meistä on oikeus sanoa, millainen jonkun toisen ihmisen kansallispuvun tulee olla. Kenellä on oikeus sanoa toiselle, että hän tuntee väärin?

Mie iloitsen siitä, että saan jakaa tietoa kansallispuvuista. Tietoa, jonka pohjalta jokainen voi päättää oman kantansa kansallispukuun. Tärkeämpää kuin pistojen oikea pituus tai hameen raidan oikea sävy, on se, että ihminen tuntee olonsa hyväksi kansallispuvussaan ja voi kantaa sitä ylpeänä. Kirjoitan blogia, jossa kerron tavallisista päivistäni ja työstäni. Facebookin kansallispukuryhmässä keskustellaan vilkkaasti ja avoimesti kansallispuvuista ja pidän siellä myös kansallispukujen tunnistuskilpailua ja kansallispukuvisaa.

Soja Murto-Hartikainen

3 Kommenttia
  • Mari

    Vastaa

    Suosittelen lukemiseksi jos et vielä ole lukenut Lehtinen, Ildiko ja Sihvo, Pirkko: Rahwaan puku. Kansanpukeutumisesta ja sen kehittymisestä useamman sadan vuoden ajalta. Avasi silmät -kansallispuku on kuitenkin myöhempien aikojen ihmisten päätös siitä mikä on ”autenttista”, vaikka puvut ovatkin kauniita ja tärkeitä kulttuurisesti.

  • Pingback: Ajankohtaista
  • Inga

    Vastaa

    Sojan haastattelu Taito-lehdessä 6/2012.

Jätä kommentti