Kahisevasta kansainväliseen -luentosarjaa seurattiin myös etänä

Viime vuosikymmeninä tapahtunut pukeutumisen monimuotoistuminen ilmenee useilla eri tavoilla: Rinnakkaisia muoteja on lukemattomia.  Jotkin niistä on helppo tunnistaa johonkin brandiin tai alakulttuuriin liittyviksi, jotkin eivät tule koskaan kaiken kansan tietoisuuteen. 

Yhdellä ihmiselläkin saattaa olla useita peräkkäisiä tai rinnakkaisia pukeutumisidentiteettejä. Lisäksi monikulttuurisessa yhteiskunnassa alueelliset ja globaalit tyylit sekoittavat perinteisiä pukeutumistapoja, uusia muotisysteemejä ja arvojen ilmaisutapoja.

Pukeutumisen tutkimuksen monipuolistuminen on tapahtunut erityisesti 1990-luvulta lähtien. Muodin tai pukeutumisen tutkimus on edelleen äärimmäisen harvinainen omana tieteenalanaan, mutta monitieteisenä tutkimusalana se on suurempi kuin koskaan aikaisemmin ja tutkijoiden taustatieteitä on yhtä lukuisia kuin muotejakin.

Helsingin työväenopiston ja Tekstiilikulttuuriseuran luentosarja ”Kahisevasta kansainväliseen – pukeutumisen monimuotoistuminen Suomessa” pyrki omalta osaltaan selvittämään, kuinka tuulipukuisen kansan pukeutuminen on muuttunut. Sukelsimme myös etnisyyteen ja vähemmistöjen pukeutumiskulttuureihin eri asiantuntijoiden opastamana.   

Luennot järjestetiin Helsingin työväenopiston Opistotalossa torstaisin yhteistyössä Helsingin yliopiston Avoimen yliopiston kanssa. Niitä saattoi seurata suorina etäluentoina Rauman kansalaisopistossa, Wellamo-opistossa, Kaukametsän opistossa, Kansalaisopisto Jukolassa sekä Sofia-opistossa Espanjan aurinkorannikolla.

0 Kommenttia

Jätä kommentti