Marjatta kirjaston puikoissa

Helsingin työväenopistossa on luontaisetu, joka puuttuu lähes kaikista muista suomalaisista kansalais- ja työväenopistoista, opiston oma kirjasto. Kirjasto on tukenut opiston toimintaa alusta lähtien. 50-luvulla se sai nykyisen muotonsa: kirjastossa voi lukea ja sieltä voi lainata opetusta ja opiskelua täydentäviä kirjoja ja lehtiä. Olen hoitanut opiston kirjastoa yli 30 vuotta, vuodesta 1976 lähtien.

Kirjasto on samaa paria opiston kanssa: se kehittää palvelujaan opetuksen tarpeiden mukaan. Kun kotitalouslautakunnan opetus 1978 siirtyi työväenopistoon, käsityökirjoja alettiin kartuttaa. Vuoden 1978 ohjelmassa oli tekstiilikäsitöitä, asusteiden ja hattujen tekoa, koneneulontaa ja kudontaa. Nyt käsityöaineiden kirjo on runsas: se ulottuu tuunauksesta amigurumin virkkaukseen, vanutuksesta skräppäykseen. Käsityö on löytänyt uusia ilmenemismuotoja hyödyntäen myös uutta teknologiaa.  Kirjastossa uudet trendit luovat uutta kysyntää. Kirjontakirjat saivat olla pitkään rauhassa, samoin neule- ja virkkauskirjat, mutta nyt ne ovat suosittuja. Kysyttyjä ovat myös huopa- ja helmityökirjat.

Omat käsityöt

Käsitöiden teko on ollut osa elämääni alle kouluikäisesta lähtien. Äidiltä sain kipinän ompeluun, kudontaan ja neulontaan. Käsityö oli lempiaineeni koulussa ja haaveeni oli käsityönopettajan ammatti, mutta sitten kirjat voittivat. Eri aikoina elämässäni olen harrastanut erilaisia käsitöitä.  60-luvulla innostuin virkkamaan pitsejä. Jaoin harrastuksen tätini kanssa, yhdessä etsimme ja tutkimme erilaisia malleja. Kaapissani on vieläkin monta metriä erilaisia pitsejä odottamassa jatkokäyttöä.

70-luvun lopulla kiinnostuin kudonnasta. Työväenopiston kudonnan opetus oli aluksi Opistotalon kellarikerroksessa. Pienessä tilassa oli kangaspuita ritirinnan. Kesällä, kun opetus päättyi, henkilökunta kutoi siellä töiden jälkeen. Tein mattoja, poppanaliinoja ja kaulahuiveja. Poppanaa kudoin myös leninkiä varten, jonka seuraavana syksynä valmistin opiston ompelukurssilla. Poppanaa tuli miehustaan ja rannekkeisiin. Vihreä mekko roikkuu vieläkin vaatekaapissani. Toistaiseksi se on välttänyt kierrätyksen: mekko kantaa mukanaan niin paljon muistoja.  Siviilisäätyni muuttui noihin samoihin aikoihin. Häämekon tein itse: miehustaan kudoin valkoista poppanaa, jossa oli sinen raita, muuten leninki oli luonnonvalkoista puuvillakangasta. Tekemiseen sain apua kotitalouslautakunnan sovitus- ja leikkauspalvelusta.

Kirjoneuleitten teko oli 80-luvun harrastukseni. Isäni kuoli silloin ja tein surutyötä neulomalla. Pirkka-langasta syntyi useita kirjoneulepuseroita ja -myssyjä, jotka vieläkin ovat käytössä.  Viime vuosina ompelukoneeni on saanut olla melko rauhassa, samoin neulepuikot: käsitöiden teko on supistunut lähinnä korjaustöihin. Muutama keskeneräinen neule odottaa valmistumistaan.

Virtuaalimaailma

Työssäni hurahdin 1990-luvulla mukaan tietoyhteiskuntahankkeisiin. Tavoitteena on ollut, että kaikilla täytyy olla mahdollisuus hankkia itselleen tietoyhteiskunnan perustaidot ja toisaalta opiston tulee esitellä ihmisille uusia innovaatioita. Saimme opistoon avoimen oppimiskeskuksen Ainon, jossa kuka tahansa voi tutustua uuteen tieto- ja viestintätekniikkaan.

 2000-luvulla ovat kehittyneet erilaiset sosiaalisen median ilmiöt. Helsingin työväenopiston virtuaaliosasto kolmiulotteisessa Second Life -ympäristössä otettiin käyttöön syyskuussa 2009. Virtuaaliauditoriossa voi muun muassa seurata etäluentoja. Virtuaaliosastossa esitellään sitä mitä opistossa voi tehdä. Kellarigalleriassa on kuvataiteen opiskelijoiden töitä esillä. Kirjaston Mielikirjani-näyttelyt esittäytyvät virtuaaliaulassa. Tulossa ovat luovan kirjoittamisen piirin runogalleria ja kotitalousopetuksen resepti-ideoita.   Myös käsityönäyttelyt voisivat kiinnostaa alueella vierailevia. Virtuaalitilassa liikutaan avatarien avulla ja niiden takana saattaa olla ihminen, joka kaipaa uusia harrastuksia reaalielämässä.

Nautin taidokkaiden käsitöiden katselemisesta. Taidon lisäksi ne viestittävät ilosta, jota tekijä on kokenut työtä tehdessään. Opiston taiteen perusopetuksen tuotokset käsityössä ovat kiinnostavia: niissä tulee esille uusia tekniikoita ja mielikuvitusta. Haaveeni on ollut osallistua joskus sille kurssille – ehkä aie toteutuu lähiaikoina, kun alkaa uusi vaihe elämässäni.

Marjatta Hirvijärvi-Saari

0 Kommenttia

Jätä kommentti