Kankaanpainanta

Luonnos ja painokangas, Tupu Mentu

Kukapa ei tietäisi Maija Isolan Marimekolle suunnittelemaa Unikko – kuosia tai Pirkko Hammarbergin Optinen omena -puuvillakangasta. Pigmenttiväreillä painetut värikkäät ja selkeät kankaat ovat osa suomalaista designiä ja niiden suosio on säilynyt jo läpi vuosikymmenten.

Kankaan kuvioimisella painaen on pitkät perinteet aina alkaen muinaisesta Intiasta, Kiinasta ja Japanista. Eurooppaan painaminen levisi keski-ajalla ja Suomessakin painettiin kankaita puuleimasimilla 1700- luvulta alkaen. Ensimmäinen painokone hankittiin Finlaysonin Forssan tehtaille 1861 ja edelleen pienissä yrityksissä käytettävä silkkipainotekniikka yleistyi Suomessa 1930 -luvulla.

Entä jos haluaisikin itse suunnitella ja painaa oman kuosin? Suunnittelu voi lähteä liikkeelle vaikkapa omasta tai lapsen piirtämästä piirroksesta, valokuvasta tai puutarhan lempikukasta. Idean voi toteuttaa eri painantatekniikoilla, kuten leimasin-, kaavio- tai silkkipainotekniikalla. Ohennetuilla pigmenttiväreillä voi myös maalata tai sumuttaa väriä suoraan kankaalle. Valittu painotekniikka vaikuttaa lopputulokseen mm. kuvion muokkaamiseen ja painojälkeen.

Painovärinä käytetään useimmiten samoja kankaanpainantaan tarkoitettuja pigmenttivärejä kuin teollisuudessakin; ne ovat helppokäyttöisiä ja hyviä valonkestoiltaan. Pigmenttivärejä myydään sekä kuultavina että peittävinä, samoin painomahdollisuuksia laajentavat erilaiset erikoisvärit.

Työväenopiston painokursseilla on mahdollista kokeilla eri tekniikoita aina taikinareserveistä leimasimiin ja kaaviotekniikkaan. Painoseulan valottaminen on mahdollista sekä siihen suunnitelluilla lyhytkursseilla että useimmilla pitkillä painokursseilla.

Ehdotus: Piirrä, maalaa tai valokuvaa kesällä ympäristöstäsi itsellesi mieleisiä asioita. Tule syksyn tullen valmistamaan niiden pohjalta ikioma painokuosi. Kesä siirtyy niiden kautta kotiisi tai vaikka vaatteeseesi.

Kankaiden painaminen on hauskaa!

 

Lisätietoja painannasta mm.:

Häggblom.Om konsten att trycka tygg. Alfabeta. 2007.

Mentu, Mikkelä, Paakkunainen. Printti & pisto. Otava. 2010.

Niinimäki, Saloniemi (Toim.). Kretongista printtiin. Suomalaisen painokankaan historia. Maahenki. 2008.

Pellonpää-Forss. Kankaanpainanta. Taik. 2009.

Tupu Mentu, 26.4.2011

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi: