Kierrätystehtaalla 7500 kävijää!

Kuva: Outi Honkimaa

Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa oli vilinää ja vilskettä viikonloppuna 24.–25.4. 2010. Nyt kolmannen kerran järjestetty Kierrätystehdas-tapahtuma kokosi iloisia, kierrätyksestä kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma oli monipuolinen ja koko perheelle tarkoitettu.

Taitotorilla kävijät saivat kokeilla ja tehdä itse. Työväenopiston osastolla kävijät pääsivät kokeilemaan kangaspuilla kutomista. Kangaspuut herättivät kiinnostusta.

Kävijöitä oli kaiken ikäisiä. Lapset jopa jonottivat kangaspuiden luona. Yhteensä 101 henkilöä kokeili kutomista.

Kangaspuilla kudottiin kapeaa kangasta videonauhasta. Seinustalla oli esillä työväenopiston opiskelijoiden kutomia kiiltäviä videonauhakasseja ja värikkäitä räsymattoja.

Kuva: Outi Honkimaa

Opiston toisessa työpajassa käsityönopettajat auttoivat farkkukukkien tekemisessä. Vanhat farkut ja napit muuntuivat uuteen muotoon: kukaksi kassiin tai takkiin.

Kuva: Outi Honkimaa

Farkkukukkien tekijöitä riitti koko ajan, aivan tapahtuman loppuun asti. 234 kävijää teki itselleen farkkukukan. Farkuista tehtyjä tilkkutöitä oli myös esillä.

Kuva: Outi Honkimaa

Myyntitorilla oli myynnissä kierrätysmateriaaleista valmistettuja uniikkeja tuotteita. Mitä kaikkea kekseliäät yrittäjät olivatkaan valmistaneet!

Tavaratorille kävijät saivat tuoda omia tavaroitaan ja ottaa ilmaiseksi haluamiaan tarpeellisia tavaroita. ”Ihmiset jäivät jopa odottamaan, mitä tavaroita saapuu seuraavaksi torille” kertoi eräs kävijä. Tavara sai uuden omistajan hyvin nopeasti.

Työväenopiston osastolla jaettiin kävijöille sivistyksen siemeniä eli auringonkukan siemeniä. Kukkivat kukat on merkki opetuksen alkamisesta taas ensi syksynä.

Kierrätystehdas on ensi vuonna 7.–8.5.2011.

Päivi Tiitinen, 21.5.2010

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi:

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Huivit aktiivisista langoista
Kierrätystä Kaapelitehtaalla
Päivä hyväntekeväisyydelle 1.4.2012
Ideoita etsimässä New Yorkissa
Kudonnan innoitus!
Tilkkutyönäyttely Herttoniemessä
Antiikkinalle ja sen karvaiset kaverit
Kevätlukukausi alkaa WDC-hengessä!
Metalliapplikaatioita ompelukoneella
Neulegraffitti yllättää!