Nuppupeittoja on ommeltu innolla opistomme Opi ja auta – tilkkupeite vauvalle -kurssilla jo monta vuotta. Aina ne ihastuttavat ja myös ihmetyttävät, että mitä ihmettä ne ovat.

Keskosille tarkoitettujen peittojen on oltava pehmeitä ja taipuisa. Siksi nuppupeitot ommellaan tilkkutyötekniikoilla ohuista, uusista puuvillakankaista. Perinteisen tilkkutyön kokoamistavan rinnalla käytetään nopeampaa ja pehmeämpää ratkaisua eli täytemateriaali ja taustakangas korvataan fleece-neuloksella.

Nuppupeittojen tekeminen antaa kurssilaisille mahdollisuuden oppia uusia tekniikoita pienen työn tekemisellä, sillä peittojen koko on pienimmillään 40 x 40 cm ja suurimmillaan 60 x 60 cm. Tämän kokoiseen peittoon voi hyvin sommitella haluamansa tilkkutyön. Usein ongelmaksi tuleekin valitun tilkkutyömallin mahduttaminen pieneen peittoon, jolloin kurssilaisen on tehtävä suunnitelmansa huolella. ”Onko  pakko laskea?” kuuluu kysymys joltain kurssilaiselta, kun suunnittelussa eivät osat sovikaan haluttuun mittaan.

Värien valinta on myös prosessi, jossa tulee joskus päänvaivaa. Lempivärejä ei olekaan valittavissa kankaissa tai valitaan liian samankaltaisia värejä, jolloin lopputulos saattaa olla lattea. Siniseen värimaailmaan tottunut kurssilainen ei ehkä innostu lilan ja oranssin yhdistämisestä. Uusien väriyhdistelmien kokeileminen vaatii sekä opettajalta että kurssilaiselta välillä pitkäaikaistakin työskentelyä. Usein kurssilaiset myös huokailevat :” Naapurilla on niin ihanat värit ja minun työssäni niin tylsät!”

Valmiisiin töihin tulee tekijän nimikirjaimet, vuosiluku sekä peitteen nimi. Työn nimeäminen tuntuukin olevan koko homman vaikein asia:” En minä keksi tälle mitään nimeä! Eikö voi olla nimetön?”  Tässä vaiheessa naapuri tulee avuksi ja yhdessä keksitään mukava nimi peitolle. Nimien kirjo on Nallemarssista Kukkaketoon ja väliin mahtuu Sinitähtiäkin. Nimetty peitto on henkilökohtainen lahja.

Keskosten vanhemmilta saamme palautetta henkilökunnan välityksellä heidän valitsemistaan peitoista. Vanhemmat ovat yleensä liikuttuneita kun he saavat valita pienokaiselleen peittoa ja epäuskoisiakin, että jotkut ihmiset ompelevat sellaisia ihanuuksia heidän vauvalleen. ”Saammeko me pitää tämän?”  on kysymys, johon henkilökuntaa joutuu vastaamaan onneksi myöntävästi. Tämä antamisen ja auttamisen ilo onkin suurin vaikuttaja kurssilaisilla, jotka osallistuvat kurssille. Hyvän olon tunne toisten auttamisesta huokuu jokaisesta nuppupeitosta pyyteettä!

Opetuskausi alkaa 7.9.2010 mutta jotkut lyhytkurssit ovat ottaneet jo “varaslähdön”.  Järjestämme kursseja päivällä ja illalla, arkena ja viikonloppuna. Kurssikertoja voi olla vain yksi tai kurssi kokoontuu syyskuusta joulukuuhun –  ja kaikkea siltä väliltä.

Vapaita kurssipaikkoja voi katsella ilmonetistä  www.ilmonet.fi , kysellä käymällä opiston toimistossa tai soittamalla ilmoittautumisnumeroon 09 310 88610.

Tule mukaan!

Tuottaako pitkäaikainen uurastus toivotun lopputuloksen? Onko koko sopiva? Joko paloja on tarpeeksi? Onnistuiko värien sommittelu? Ensimmäinen sovitus lähestyy ja se jännittää.

Monta iltaa olen ommellut paloja yhteen. Villatakin kokoaminen on hidasta, vaikka kyse on vain jonkinlaisesta harsimisesta. Pääntien kohta oli hankala – se onnistui vasta, kun maltoin piirtää kaavaan apuruudukon.

Isoäidin neliöitä

Virkkaamani palat ovat 3,5 cm x 3,5 cm. Niitä tarvitaan melkoinen määrä. Vaan voiton puolella tässä jo ollaan! Yli 500 palaa on valmiina. Osan paloista jouduin karsimaan. Olin kokeillut eri lankoja, kuten ohutta mohairia ja lopputuloksena oli liian suuria paloja, jotka olivat lisäksi hieman paksuja ja jäykkiä.

Reunat haluaisin virkata syvästä, tummasta lilasta langasta ja varmaan koristepistotkin tulevat olemaan tummat. Ongelmana on se, että tummat lankani ovat jo vähissä ja tarpeeksi ohutta on vaikea saada. Olen käyttänyt ohutta kampalankaa kolminkertaisena ja yritin ratkaista ongelmaa värjäämällä. Sävyt ovat kyllä kauniita, vaan aika vaaleita, vaikka värjäysvärinä oli tumma lila. Ehkä löydän sopivan kevyen langan, jonka virkkaan yksin- tai kaksinkertaisena.

Olen kertonut pitkäaikaisesta villatakkiprojektistani  jo aikaisemmin kahdessa jutussa; Qvidi-Minan villatakki valmistuu joskus ja Virkkausinnoitusta saamassa. Tarinalle on vielä luvassa jatkoa…

Kangaspuiden äärellä syntyi myös seuraava laulu: 

Suvisoitto Silkkikutomosta
(sävelellä ”Rosvo Roope”)

On sukkulani tyhjä nyt, siks tahdon kertoa
suruttoman tarinan, joll’ ei oo vertoa.
Se on laulu kutojista ja intohimostaan:
he koko kesän yötä päivää kutoi mattojaan.

Kolmekymment’seitsemän he oli määrältään
ja yli kolmenkymmenen myös keski-iältään.
Siel’ oli esim. Sari, Siku, Minna, Tuulikki,
ope-Päivi, Anne-May ja Tuija, Anneli.

Mallit oli monet heillä, ”Pörrit”, ”Paprikat”,
ruusukkaiden runsaus, värit kuin mansikat,
”Viiru”, ”Seili”, ”Pitsiraita”, ”Kirkonkaarikin”.
Kaikki kelpas kuteeksi, myös farkut vaarinkin.

Perinnematot kunniaan ja matot Taalainmaan!
Videonauhat käytettiin siksakkiin raitavaan.
Maija paiskoi palttinaa ja Merja poppanaa!
Ei mattometrejänsä millään pysty laskemaan.

Heltehessä kropastansa virtas nestettä,
siit’ kutomisen riemulle ei ollut estettä.
He virkistyivät kahvilla, hien pyyhki niskastaan
ja aherruksen lomassa paransi maailmaa.

Jo syksyn tuntu ilmass’ on, taivaskin salamoi.
Työn tuloksia kutojat nyt ihastella voi.
Kuutamossa elokuun me paikat siivotaan,
ja syksyn tullen kutomoon me kaikki palataan.

                                   Eräs kutojamummeli

Millainen oli sinun kudontakesäsi?

Näihin kaikkiin löydät vastauksen 20.8.2010  avautunesta Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelystä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsista. Käsityön taiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmä toteutti keväällä 2010 yhteistyöprojektin Taidemuseo Tennispalatsin kanssa eteläafrikkalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn yhteyteen.

Opiskelijat suunnittelivat ja valmistivat museon Studiotilaan tekstiilikokonaisuuden nimellä ”Etelä-Afrikan taivaan alla”. Kokonaisuus koostuu lehvästöstä, hedelmä- ja lehtikirjoista, tyynyistä ja eläinfiguureista. Tavoitteena oli luoda Studiotilaan rauhoittava keidas, jossa tietoisesti irrottauduttiin varsinaisen näyttelyn teemoista. Ideoinnin pohjana toimi Etelä-Afrikan luonto ja eläimistö.

Näyttelyssä kävijät voivat levähtää näyttelyn lomassa lehvästön alla pehmeiden tyynyjen keskellä, lueskella pieniä tietoja Etelä-Afrikasta hedelmä- ja lehtikirjoista tai kirjoittaa kommenttejaan ja tunnelmiaan näyttelystä muistikirjaan. Isot raikkaat eläinfiguurit ikkunoissa tuovat tilaan eteläafrikkalaisen eläimistön.

Tiesitkö että…

”Etelä-Afrikan taivaan alla” – tekstiilikokonaisuuteen kuuluu mm. 10 huopahedelmäkirjaa, joissa jokaisessa on pieni tieto-isku Etelä-Afrikasta suomeksi tai ruotsiksi. Hedelmäkirjat on huovutettu vaahtomuoviaihion päälle. Sisältä löytyvä teksti on siirtopainettu maalatulle puuvillakankaalle, joka on käsin ommeltu aihioon kiinni. Kirjojen houkutteleva muoto ja materiaalit kutsuvat koskettamaan ja kurkistamaan sisälle.

Inkeri Holopainen, yksi ryhmän opiskelijoista,  kehitteli idean hedelmäkirjoihin netistä löytyneen kuvan innoittamana. ”Löysin netistä kuvia apinan leipäpuusta ja sen roikkuvista hedelmistä. Mielestäni hedelmä olisi riittävän neutraali tuote, siinä ei sivuttaisi uskontoa, roturistiriitoja eikä mitään muutakaan vaarallista aluetta. Ideana oli, että hedelmiä voisi hipelöidä ja katsoa mitä niiden sisällä on. Ehkä kysymys, kuva tai jotain muuta. Mielestäni näyttelyssä pitää olla jotain hipelöitävääkin, ettei tarvitse vain salaa kosketella jotain. Ainakin minulle pinnan muodot ja tuntu ovat tärkeitä, vahinko ettei näihin pysty laittamaan tuoksuja mukaan.”

Hedelmäkirjojen lisäksi tietoiskuja Etelä-Afrikasta löytyy myös lehden mallisista tekstiilikirjoista. Näiden ideoinnista vastasi Katja Salmi. Taidemuseo valitsi kirjoihin tulleet tekstit. Sekä hedelmä- että lehtikirjojen ideoinnin kehittelyyn ja valmistamiseen osallistuivat myös muut ryhmän opiskelijat: Sirpa Eronen, Heidi Galle, Heidi Halm, Katri Kananen, Paula Tuomikoski, Paula Vertainen ja Tuula Vuokkomaa. Ryhmää ohjasi Leena Jaatinen ja yhteyshenkilöinä museon puolelta projektissa toimivat museopedagogit Lotta Kjellberg ja Kaisa Kettunen.

Näyttely on avoinna 16.1.2011 saakka ti-su klo 11-19.

Käsityön taiteen perusopetus Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa

-järjestetty opistossa vuodesta 1994 lähtien
-opinnot jakautuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin
-perusopinnot kestävät 2,5 vuotta syventävät opinnot 3 vuotta
-suunnattu aikuisille
-taiteen perusopetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää opetusta
-keskeisenä tavoitteena oppia luovaa suunnittelua ja kehittää omaa käsityöilmaisua
-opetuksessa painottuvat eri tekstiilitekniikat
-yhteistyöprojektit kulttuurilaitosten kanssa on kiinteä osa opetusta
-seuraava opintokokonaisuus alkaa syksyllä 2011 ja siitä tiedotetaan kevään 2011 opetusohjelmassa
-lisätietoja: Tupu Mentu puh. 09 310 88673 ja Kirsti Soukka puh. 09 310 88636.

Leena Jaatinen

Käsityön opintoneuvonta ma 23.8. klo 11–13 ja 16–17   
puh. (09)310 88670 tekstiilityö  ja puh. (09)310 88568 tekninen työ.    
23.8. jälkeen opintoneuvontaa opettajien päivystysaikoina.
Johtavan opettajan tavoittaa puhelimitse muulloinkin kuin päivystysaikoina puh. (09)310 88592
Kysymyksiin vastataan myös osoitteessa kasityo@opisto.hel.fi (päätoimiset käsityönopettajat)

Ohjelmistossa on useita eri kaavajärjestelmiä mittataulukoineen naisille, miehille ja lapsille sekä runsaasti interaktiivisia peruskaavoja ja yleisimpien mallipohjien mukaan kuositeltuja kaavoja eri kaavaväljyyksillä. Alkuun uuden ohjelman opettelu on tietenkin hieman vaivaa vaativaa, mutta interaktiivisuus tuntui mukavalta. Jos on ohjelman avulla muokannut jakun kaavan, kuositellut siihen kauluksen ja muuttanut sen jälkeen mieltään (mikä naisille sallittakoon) esimerkiksi pääntien koon ja kauluksen avautumisen suhteen, niin ohjelma tekee vaivattomasti kaulukseen ja miehustaan tarvittavat muutokset. Tulostaminen onnistuu A4-arkeille.

Opistoon on hankittu lisenssit Grafis -kaavoitusohjelmistoon. Sitä voi opistossa käyttää samanaikaisesti kahdelta koneelta. Tavoitteena on ottaa ohjelma käyttöön pikku hiljaa kaavoituksen ja vaatetuksen opetuksessa.

Inga Pihlhjerta & Outi Honkimaa

Minulla oli kaapissa myös vanhoja silkkipaitoja – väriskaalana pinkistä lilaan. Toteutin näistä aineksista pehmeän ja notkean huivin tutulla chenille-tekniikalla.

Ylimpänä ja alimpana on uusi silkkikangas ja välissä viisi kerrosta silkkiä vanhoista paidoista. Ompelin kerrokset yhteen ja leikkasin alinta kerrosta lukuunottamatta ommelten välit auki.

Harjasin reunoja, mutta ne eivät juurikaan muuttuneet samettimaisiksi.

Vasta harjaus märkänä pehmensi leikatut reunat.

Idean kokeiluun sain kirjasta Fabricate jossa huivi oli toteutettu thaisilkistä. Lisää erilaisia kokeiluja ja oivalluksia löytynee ITE-muoti-näyttelystä Helsingin Kaapelitehtaalta 1.-4.9. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.

Käsityön taiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmä toteutti keväällä 2010 yhteistyöprojektin Taidemuseo Tennispalatsin kanssa etelä-afrikkalaista nykytaidetta esittelevän näyttelyn yhteyteen. Lue lisää näyttelyn avautumisen jälkeen.

Leena Jaatinen

Mikä voisi olla tämän kesän käsityö? Meillä ei ole autoa ja siksi turhia välineitä ei mukana kuljetella. Ajatus kankaanpainannan harrastamisesta vanhassa makasiinissamme saa odottaa tulevia kesiä; painopöytä ja seulat saavat vielä pölyyntyä Helsingissä.

Käsissäni on pala oranssia silkkiä ja se alle harsittuna ohut puuvillavanu. Tikkaan lyhyellä etupistolla kerrosten läpi reunasta reunaan meneviä pistorivejä. Siis HYVIN yksinkertainen lähtökohta, sitä voisi sarkastinen kollega jopa kutsua idioottivarmaksi suunnitelmaksi. Ajatus onkin siinä, että tikkauslankojen väri vaihdetaan vaikka kesken rivin ja mielialan mukaan. Smaragdinsinistä, kirkkaanvihreää, auringonkeltaista tai sävy sävyyn vaaleampaa oranssia.

Kello viiden IC hurisee ohi. Nyt on aika lämmittää sauna.

Naistenlehtien vakiojuttuja touko- ja kesäkuussa ovat kesäkäsityöt, siinä laihdutus- ja kesäleivonnaisohjeiden seassa. Ihan selvästi muillakin on sama haave ja tarve kuin minulla. Arvelenkin, että aika moni käsityöntekijä tulee riippuvaiseksi jatkuvasta käsin tekemisestä. Se voi muuttua elämäntavaksi, tavaksi rentoutua ja ilmaista itseään. Eri elämäntilanteissa ja hetkissä se voi olla erilaista – toistavaa, turvallista, kokeellista, luovaa ja jopa hurjaa tai kipeää. Yksi työkaverini sanoi, että häntä aina itkettää, kun hän näkee kerrostalon ikkunassa virkattuja pitsiverhoja. Hän kertoi muistavansa ajan, kun hän istui yökaudet keinutuolissa, odotti miestään kotiin ja virkkasi loputonta pitsiä.

Kesäkäsityöstäni ei yleensä tule mitään tuotetta. Se taitellaan muiden kauniiden kankaiden päälle hyllyyn ja ohikulkiessani nautiskelen sen väreistä. Välillä vaihdan pinon järjestystä.

 teksti Tupu Mentu