Mikä määrää nappien paikan?

Napitjpg – Kopio

Vaatetuskurssilaisteni kanssa olemme pohtineet miksi naisten ja miesten paidoissa nappirivit ovat eri puolilla.  Vanhan perinteen mukaan naisten paidoissa napit ovat vasemmalla puolella, miesten oikealla puolella. Pukeutumisen historiasta löytyy selitys tähän käytäntöön.

Napin paikkaan on vaikuttanut aikoinaan miesten sotilaspuvut. Sotilaan ottaessa oikealla kädellä miekan takin alta, oli napitus luonnostaan oikealla puolella. Napoleonin toimesta univormutuotanto harmonisoitiin ja nappien paikka miesten puvuissa vakiintui. Naisten vaatteiden kohdalla napitus vakiintui vasemmanpuoleiseksi vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. Napillisia vaatteita alkoi käyttää ensimmäisenä yläluokka, ja palvelusväen oli helpompi pukea ja napittaa rouvia peilikuvana. Naisten vaatteissa nappien paikan on määrännyt myös häveliäisyys. Kun herrat ja rouvat istuivat omilla puolillaan kirkossa (naiset vasemmalla ja miehet oikealla), napit olivat vaatteissa siten, että miehet eivät päässeet tirkistelemään naisten paitojen sisään nappien välistä.

Teksti ja kuvat Elisa Koskinen

Lähteenä: Yle.fi-sivuston artikkelit. Artikkeleissa haastateltu Lahden kaupunginteatterin puvustonhoitajaa Kaisu Heinosta ja Aalto-yliopiston mallimestaria Sari Kiviojaa.

Raija Torni, 14.2.2012

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi:

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Huopayhdistys Filtti
Edestä & Takaa
Hyvästit Mäkelänkadulle 21.4.!
Kehräämisen vetovoima
Tilkkutöistä sanottua
Pukeutumista nuoressa pääkaupungissa -luento
Kansallispukumatinea esitteli upeita pukuja
Through the eye of a needle
Ideoita etsimässä New Yorkissa
Kokeileva käsityö 2/2012 käynnistyi kaupunkikuljeskelulla