Käsityön johtava opettaja Ritva Aalto

”Tähtihetkiä työssäni ovat olleet yhteiset ilonaiheet, hyvin sujunut kokous, toisen kiitos tai kannustus tai vaikka aurinkoinen tervehdys. Ei tähtihetkeen, jonka muistaa kauan, merkillisiä tarvita”, toteaa Ritva Aalto.

Ritva aloitti työnsä käsityönopettajana työväenopistorakennuksessa kevättalvella 1975, kun ompeluluokassa vakinaisena opettajana työskennellyt Kerttu Jokinen yllättäen menehtyi työnsä ääreen. Työnantaja oli silloin Helsingin kaupungin kotitalouslautakunta. Työväenopiston tuntiopettajaksi Ritva tuli vuonna 1978, päätoimiseksi opettajaksi 1980 ja johtavan opettajan tehtäviin hänet valittiin vuonna 1982.
Vaatetus ja kaavoitus valikoituivat pian Ritvan ”omaksi osaamisalueeksi”. Kotitalouslautakunta tarjosi 70-luvulla kaupunkilaisille kurssien lisäksi leikkuu- ja sovituspalvelua, minkä hoitamisessa tiedot ja varsinkin taidot kehittyivät. Alkuvaiheessa hän opetti myös kansallispukujen valmistamista, koneiden ja laitteiden käyttöä, neulontaa, lastenvaatteiden ompelua, vaatteiden korjausta ja tuunausta sekä kursseihin liittyvää materiaalitietoutta ja  kaavoitusta. 90-luvulla Ritva oli mm. käynnistämässä käsityön taiteen perusopetusta opistossa. Vaatetus oli kuitenkin koko ajan jossain muodossa mukana.

Ritvan mukaan parhaita hetkiä opettamisessa on ollut mm. se ilo ja positiivisuus, mikä luokan ovelta usein tulvahti vastaan kun kurssi alkoi. Tunnelma oli tarttuvaa ja se tempaisi mukaansa myös opettajan. Opiskelijoiden oivallukset ja onnistumiset ovat olleet tärkeitä ilon aiheita.

Mikä on ollut haastavinta? ”Mikä on haastavaa, on myös antoisaa”, pohtii Ritva.  Kun opiskelija tulee esim. vaatetuskurssille, hänellä on haave ja ajatus vaatteen ulkonäöstä, materiaalista ja istuvuudesta. Opettajan vastuulla on osaltaan saada tämä ajatus toteutumaan. On myös tärkeää oivaltaa, että jokaisella opiskelijalla on oikeus saada onnistumisen kokemuksia, vaikka harrastus olisi esikouluvaiheessa. Opettajalla on tieto ja kokemus siitä, että kaikkien taito kyllä kasvaa, jollei innostus vaan pääse katoamaan. Tämä sama oikeus onnistumisen kokemuksiin on myös työyhteisön jäsenillä, sen pitäminen mielessä haastaa positiivisesti arjessa.
Näin eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä Ritva kuvailee, että käsitöitä harrastavasta tyttölyseolaisesta tuli valmistumisen jälkeen opettaja, johon sopii vertaus suutarinlapsista, joilla ei ole kenkiä… Viime vuosina hänen käsityöharrastuksensa ovat laajentuneet kovien materiaalien puolelle. Nähtäväksi jää kuinka paljon lisääntyvä vapaa-aika inspiroi häntä takaisin kankaiden ja lankojen maailmaan myös aivan konkreettisesti!
Tällä hetkellä Ritvalle harrastuksista rakkain on mummina oleminen. Maailmaa on niin terveellistä tarkastella ja elämää arvostaa pienen ihmisen näkökulmasta. Ystävät, suku, yhteiset kulttuuriharrastukset, ulkoilu sekä muutamat järjestöt ovat tällä hetkellä vapaa-ajan muuta sisältöä.
Tänä keväänä täyttyi kolmenkymmenenviiden vuoden työrupeama Opistotalossa, josta viimeinen vuosi naapuritalossa evakossa peruskorjauksen takia. Ritva arvelee, että ensi syksynä saattaa tulla useamman kerran mieleen, että mitähän uutta on opetusohjelmassa tarjolla ja ovatkohan kurssit täyttyneet? On mukava ajatella, että osaavat ja innostuneet opettajat jatkavat työtä.

Tupu Mentu, 21.4.2010

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi: