Huonekalujen kunnostus, puu- ja viilukorjaukset

Huonekalujen entisöinnissä tulee ajoittain tilanteita, jolloin puuhun tai viiluun on tullut vaurio eikä koko osan uusiminen ole järkevää. Tällöin vaurioituneeseen kohtaan on tehtävä siihen sopiva paikkapala.

Puuhun voidaan tehdä paikkauksia lisäämällä siihen soveltuvaa puuta. Sen tulisi olla samaa puulajia kuin alkuperäinen ja syyrakenteeltaan samanlaista. Vanhoissa huonekaluissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää vanhaa puuta. Paikattava kohta tehdään suoralinjaiseksi esim. taltalla, jolloin paikkapala on helpompi sovittaa paikalleen. Paikka kiinnitetään liimalla, jonka jälkeen se hiotaan tasaiseksi. Pieniä koloja voi paikata puukitillä, joita on saatavana eri puulajeihin sävytettyinä. Kitti saattaa kuitenkin halkeilla, johtuen puun erilaisesta elämisestä. Kannattaa valita sellainen kitti joka kestää puun elämisen vaikutukset.

Myös viiluun voidaan tehdä paikkauksia, joskin niistä on vaikea saada täysin huomaamattomia. Viilun tulisi olla samantyyppistä kuin alkuperäinenkin. Korjattavan kohdan reunat viistetään suoraksi esim. mattoveitsellä ja tehdään viilusta tarkalleen samankokoinen paikkauspala. Paikkauspalasta voi ensin tehdä kaavan esim. pahvista ja etsiä leikattavasta viilusta kuvioltaan ja syysrakenteeltaan mahdollisimman samanlainen pala. Viilun voi kiinnittää tavallisella puuliimalla. Pienet paikat voidaan laittaa puristukseen maalarinteipillä. Isommat paikkaukset voi puristaa asettamalla esim. sopivan kokoinen puulevy paikattavan kohdan päälle. Puun ja viilun väliin kannattaa laittaa esim. paperia, jottei levy tarttuisi viiluun kiinni. Liiman kuivuttaa viilun reunat hiotaan tasaiseksi. Usein on tarpeen sävyttää koko pinta sopivalla värillä jolloin paikkauspala ei erotu niin helposti. Pienet vauriot voi korjata esim. erilaisilla korjauskynillä, joita on saatavilla hyvin varustetuista maaliliikkeistä.

viilu, Juki Nieminen

 Teksti Juki Nieminen

Jouni Lassila, 4.3.2014

Kerro artikkelista kaverille:

Ei kommentteja

Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!

Jätä kommenttisi:

Aiheeseen liittyvät artikkelit:
Tuolin maalaus
Lintulauta – lintujen talviruokinta
Käsityövälineiden teroitus
Nappaako kala – Vaapun valmistus -kurssi
Tuntiopettaja Juki Nieminen: Elämäntapana käsityöläisyys
Vuosirenkaita laskemassa
Vanhojen huonekalujen pintakäsittely
Tekemisen meininki puutyökurssilla
Joulukalenteri 21.12. Lahjapaketti
Harrastuksena pienoisrautatiet