
Sukkalaatikko pursuaa yksinäisiä parittomia sukkia. Sukan parin on syönyt pesukoneen musta aukko tai oma koira on napannut toisen lelukseen. Jäljelle on jäänyt kasapäin parittomia sukkia. Ajatukset harhailevat. Eihän näistä ole mitään hyötyä, täyttävät vaan muutenkin ahtaat vaatekaapit. Ei hätää – parittomat sukat voi kierrättää tekemällä niistä hervottomia eläinleluja!
Kuulostaa varmaan uskomattomalta, mutta kokeilin ja innostuin asiasta aivan mahdottomasti. Asiaan vaikutti osaltaan se, että itse olen lähellä äitiyttä ja luonnon kiertokulku innoitti minua kehittelemään leluja. Toisaalta satuhahmot ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Vanhat sukkani heräsivät eloon ja niistä tuli suloisia pehmoeläimiä. Mietin niitä tehdessäni pienten vauvojen äitejä, kummeja ja mummoja.
Pienien vauvojen ja lasten sukkien mittasuhde on aivan oivallinen pieniin eläimiin ja hahmoihin. Isot varrelliset sukat taas sopivat loistavasti isompien eläinhahmojen tekoon. Erivärisiä ja kuosisia sukkia voi loputtomasti yhdistää keskenään, mielikuvituksella ei tässä lajissa ole rajoja. Leluja on helppo ommella iltasella sohvan nurkassa, kun kaikki sujuu käsin ompelemalla. Ensimmäisen helpon harjoituslelun jälkeen oivaltaa lelun teon periaatteen ja toinen onnistuu jo helpommin.
Myös lapset voivat suunnitella ja toteuttaa sukkaleluja. Kun itse opetin viime keväänä käsitöitä, olivat ala-asteen oppilaat aivan riemuissaan leluista ja rakastivat tehdä niitä itselleen. Leluihin oli helppo tehdä tekstiilitussilla kivat hassut kasvot ja omia kuvioita. Leluja voi siis tehdä myös yhdessä lasten kanssa.
Tavaran paljouden keskellä itse tehtyyn leluun liittyy paljon arvoa. Itse tehdyssä lelussa on mukana tekijän sydän. Lahjan saa aina tietty tärkeä rakastettu lapsi. Vielä on laatikossa odottamassa äitini minulle kutomat vanhat ihanat raidalliset villasukat, joita olen jo monta kertaa parsinut. Ehkä ne kokevat uuden elämän oman pikkuiseni sukkaleluna ensi vuonna.
Sukkaleluja on nyt esillä Opistotalon toisen kerroksen vitriinissä 30.10. asti os. Helsingikatu 26. Hervottomat sukkalelut –kurssilla 12.11.–21.11. on vielä muutama paikka vapaana. Lisätietoa kurssista löydät Ilmonetistä kurssinumerolla 104703. Tervetuloa kurssille!
Teksti Tarja Tiainen
Ei kommentteja
Kirjoita artikkelin ensimmäinen kommentti!
